Länsimetro 1- Guggenheim 0

guggenheim-343659_1920Guggenheimia ei tule. Helsingin kaupunginvaltuusto kaatoi hankkeen äänin 32 – 53. ”Hyvä ettei veronmaksajien rahoja pistetä turhuuksiin”, tokaisee yksi. ”Populismin ja antiamerikkalaisuuden voitto”, tuhahtaa toinen. Guggenheim olisi maksanut 130 M€, josta 80 M€ rahoitusta haettiin Helsingin kaupungilta. Valtion tukea hankkeelle ei myönnetty. Guggenheimia pidettiin riskisijoituksena, jonka tuottamaan matkailutuloon ei uskottu, eikä kaupungin keskustassa sijaitsevaa arvotonttia haluttu antaa kulttuurikäyttöön. Länsimetron rakentaminen sen sijaan etenee, vaikka rakentamiseen liittyvät vaikeudet ovat olleet poikkeuksellisia. Hankkeen kustannusarvio on 1 186 M€, josta valtio kattaa 30 % (356 M€), Helsinki 15 % (178M€) ja Espoo loput. Metron käyttöönoton pitäisi mullistaa Espoon joukkoliikenne siten, että Helsingin Kamppiin kulkevat bussilinjat korvattaisiin pitkälti syöttöliikenteellä metroasemille. Hanke on merkittävä työllistäjä rakentamisaikanaan ja parantaa pääkaupunkiseudun logistiikkaa. Merkittäviä matkailuvaikutuksia tai pysyviä työpaikkavaikutuksia hankkeella ei liene käyttöönoton jälkeen.

Pääkaupunkiseudun kohuinvestointeja koskeva päätöksenteko ja siihen liittyvä uutisointi kertoo karua kieltään siitä, miten haastavaa on erilaisten intressien yhteensovittaminen tulevaisuutta koskevissa ratkaisuissa. Nykyajan organisaatiot, mukaan lukien kunnat toimivat globaalissa, muuttuvassa ja ennakoimattomassa ympäristössä, jossa kaikki kilvoittelevat saman haasteen edessä: miten lisätä toiminnan tehoa, nopeutta, laatua ja innovatiivisuutta kasvattamatta kustannuksia. Monet muutokset tulevat suhteellisen yllättäen ja usein tilaamatta. Kompleksisessa maailmassa myös kuntien on vaan opittava toimimaan uudella tavalla tai edes löydettävä se pienimmän pahan tie jotta niiden toimintakyky tuottaa kuntalaisten peruspalvelut säilyy.

Elämme poikkeuksellisen laajan hallinnollisen murroksen aikaa, sillä Sipilän hallituksen edistämä SOMA (sote- ja maakunta) -uudistus on etenemässä soraäänistä huolimatta kohti lopputulemaansa: SOMA – lakipaketin hyväksymistä eduskunnassa keväällä 2017, väliaikaishallinnon perustamista 1.7.2017 ja uudistuksen voimaantuloa 1.1.2019. Uudistus tulee muuttamaan kuntia perusteellisesti. Sosiaali- ja terveystoimen siirtymisen myötä monen kunnan rahoituspohja romahtaa, sillä myös valtionosuusjärjestelmä muuttuu; sote – valtionosuuksiin perustunut taloudellinen kompensaatio katoaa. 

Kunnallisessa päätöksenteossa tehdään jatkuvasti ratkaisuja yhteisten resurssien käytöstä ja sijoittamisesta kunnan kehittämiseen. Ratkaisut ovat monesti taloudellisesti merkittäviä, mutta niillä on myös arvaamattoman suuri merkitys tulevaisuuden kunnalle ja kuntalaiselle. Päätöksenteon taustalla korostuvat monesti yhtäältä päätöksentekijöiden henkilökohtainen arvopohja (se mistä tulen) ja toisaalta päätöksenteon tueksi tarjoiltava analyyttinen tieto (se mitä tiedän). Koska tulevaisuus on kompleksinen, globaali ja ennakoimaton, sen mistä tulen ja sen mitä tiedän rinnalle pitäisi hyväksyä kolmas  arviointiperuste. Päätöksiä tulisi arvioida sen perusteella, minne tahdomme mennä.

Jämsän kaupunginvaltuusto tulee lähiaikoina käsittelemään Jämsän kaupungin uutta strategiaa ja naulaa samalla näkemyksensä siitä, minne Jämsän kaupunki tahtoo mennä. Kaupungin strategian luonnokseen on kirjattu  kolme kulmakiveä:

Elinvoima: Luomme Jämsään hyvät edellytykset uusien työpaikkojen syntymiselle ja houkuttelemme uusia yrityksiä aktiivisesti. Huolehdimme olemassa olevista yrityksistä ja työpaikoista.

Sujuva arki: Järjestämme ja tuotamme palvelut asiakaslähtöisesti, resurssiviisaasti, ennakoivasti ja kokonaistalous huomioiden.

Verkostot: Teemme työtä yhteistyöverkostoissa ja luomme uusia kumppanuuksia. Kehitämme verkosto-osaamista ja laajennamme myönteistä Jämsäkuvaa. Olemme näkyviä ja aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja edistämme digitaalisten työvälineiden käyttöönottoa. Osallistamme kuntalaiset ja sidosryhmät vuorovaikutteisuuteen.

Kun yhteinen tavoite on pian asetettu, alkaa tekemisen aika. Toivon yhteinen tavoite näkyy tekoina jokaisella työpaikalla, turuilla ja toreilla, mutta myös päätöksissä SOMA – uudistuksista ja muista muutoksista huolimatta.  

Hyvää tulevaisuutta ei voi ratkaista tekemällä yksittäisiä hyviä päätöksiä ja niitä korjaavia päätöksiä, vaan tulevaisuuden johtaminen on yhteisöllistä puuhaa. Yhteinen visio tulevaisuudesta on yhteisön voimaannuttava työkalu, joka tekee ihmisistä proaktiivisia, sitouttaa heidät sen toteuttamiseen ja samalla vahvistaa myös yksilön omaa menestystarinaa. Visionäärinen johtaminen perustuu vuorovaikutukselle ja yhteisön jäsenten ajatusten, tunteiden ja tahdonvoiman tuomiseen yhteiselle areenalle. Jämsän kaupungin uusi strategia tulee olemaan merkittävä avaus visionäärisen johtamisen suuntaan, sillä tulevaisuus luvataan tehdä yhteistyössä, kumppanuudessa ja sekä kuntalaiset että sidosryhmät sitouttaen.

Minä olen jo käärinyt hihat, koska aloitetaan?

Kehittäjän polku ei kulje kaikkien mielimaisemissa

Työyhteisöjen ja työelämän kehittäjältä, ehkäpä kaikilta kehittäjiltä, vaaditaan monia kestävyysurheilijan ominaisuuksia, sopivasti huonomuistisuutta, tulevaisuuden uskoa, luovaa hulluutta sekä rohkeutta edetä vaikka varmuutta tulevaisuudesta ei ole. Lisäksi kehittäjän tulee osata yhdistää teoriaa ja käytäntöä. Hänen tulee osata oppia historiasta ja lukea tulevaisuuden hiljaisia signaaleja. Kahdeksan vuoden kehittämistyön kokemuksella kiteytän kehittäjän ominaisuuksia.

Kehittäjän mieli on kyseenalaistava. Kehittäjä osaa kyseenalaistaa asioita, myös omia tarkoitusperiään, jotta asiantuntijan vahvasta tietäjän roolista ei tule este kehittymiselle. Kehittäjä on perustelujen mestari, siksi on katsottava ajoittain omien perustelujensa taakse, millä oikeutuksella asioita ajaa. Kehittäjän mieli on kykyä tehdä valintoja ja luoda tärkeysjärjestyksiä.

Kehittäjän mieli ei kulje aina kaikkien mielimaisemissa, siksi kehittäjillä on oltava kykyä unohtaa ja taitoa löytää erinäisestä palautteesta se rakentava osuus. Kehittäjä onkin valmis kohtaamaan tunteet. Pääsääntöisesti muutoksiin on latautunut niin paljon tunnetta eli kehittämisessä on kysymys pitkälti kokemusten johtamisesta. Kehittäjälle muutosta ei ole erillisenä, vaan se on jotakin pysyvää ja normaalia.

Kehittäjä on avoin ja kyllin rohkea tuomaan asiat esille, kieltäminen ja salailu eivät edistä asioita. Kehittäjä ei kanna kaunaa, koska asioita esille nostavaa ei katsota aina hyvällä eikä saatu palaute ole pelkkää helmeä.

Kehittäjän mieli katsoo asioita eri kulmista, alussa kaikki on mahdollista. Kehittäjä iloitsee siitä, että edes onnistumisissa voidaan kokea yhteistä riemua siitä, mitä yhdessä on saatu aikaan ja miten kukin siinä on osallisena ollut. Uutta toimintatapaa haettaessa ja vakiinnuttaessa kehittäjän mieli ei kyykähdä, vaikka matkalla haasteet ja ongelmat usein henkilöityvät.

Kehittäjä haluaa kehittää asioita yhdessä ja yhteisestä näkökulmasta, omaan napaan tuijottelu ei vie organisaatiota kokonaisuutena eteenpäin. Yhdessä tekeminen, porukan mukaan saaminen sekä työyhteisöjen rohkaiseminen motivoivat ja auttavat kehittäjää jaksamaan. Kehittäjällä on vahvat sosiaaliset taidot, koska tulevaisuus luodaan yhdessä ja sen luominen edellyttää vuorovaikutusta.

Kehittäjä osaa katsoa asioita etäältä. Koulutus, lukeminen, keskustelut ja vaihtelevat maisemat auttavat tässä. Lähtö maalikyliin tai metsän äärettömyys pitävät myös hapekkaana ja auttavat tajuamaan, että kaukaa näkee lähelle. Kehittäjä kantaa vastuun luomistaan todellisuuksista, mutta osaa myös suhteuttaa tekemänsä työn ja oman organisaationsa isompaan mittakaavaan. Kestävyysurheilun lisäksi kehittäjä onkin moniottelija.

 

Kun keisarilta kävi käsky

1704799E-B8CD-4EC0-AAB5-D426EAFB8A98Irmeli Salo kantaa Talouselämässä huolta digitalisaatiosta:” Suomen hallitus haluaa ajaa koko maan digiaikaan. Julkisten palveluiden kuten verohallinnon, Kelan ja Trafin paperisten kirjepostien sijaan kansalaiset velvoitetaan oman sähköisen postilaatikon käyttöön.”  Hyvä että joku kantaa huolta, mutta ei digitalisaatio ole sellainen asia, joka tapahtuu keisarin tai edes Suomen hallituksen määräyksin. Se tapahtuu meistä kaikista huolimatta ja jollemme ole hereillä, aivan huomaamatta. Saloa komppaan siinä mielessä, että kunnissa tulee kantaa huolta kuntalaisten ja meidän elinkeinojen kehittäjien piirissä yritysten digiosaamisesta, mutta ajatuksen aikajännettä tulee ulottaa kauemmas.

Digitalisaatio on läsnä tässä päivässä, mutta se ei ole vain sähköisiä lomakkeita, sosiaalista mediaa, sähköisiä postilaatikoita tai älykkäitä jääkaappeja, joilta voi tekstiviestein kysäistä, olisiko maitokaupassa syytä pysähtyä työmatkalla. Digitalisaatio on paljon muuta ja tulee muuttamaan maailmaamme perusteellisesti siellä tulevaisuudessa.

Meillä oli viime viikolla ilo kuunnella Keski-Suomen tulevaisuusuusfoorumilla Timo Seppälää joka työskentelee mm. ETLA:ssa globaalien arvoketjujen ja verkostojen parissa (ei siis se antidoping-tyyppi). Seppälä johdatteli meitä alustatalouden käsitteen piiriin, josta on tulossa digitaalisen maailman tapa tuottaa ja jaella palveluja. Seppälä konkretisoi alustataloutta vertaamalla sitä toriin digitaalisessa muodossa. Niillä toreilla toimijat luovat, tarjoavat ja ylläpitävät toisinaan täydentäviä tuotteita ja palveluja eri jakelukanaviin ja markkinoille yhteisten pelisääntöjen ja käyttäjäkokemusten puitteissa.

Torihan on mukava ajatus. Moni meistä nauttii torilla käymisestä: aamukahvit Akuliinassa, sanailua hanskakauppiaan kanssa, maistiaiset juustoautosta, kilo jauhelihaa Roinilan lihatiskiltä, puntti porkkanoita ja mustaa makkaraa mukuloille. Ei hullumpaa digitalisaatiota, mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin.

Kun asioimme digitaalisen torin lihakauppiaan luona tai hörppäämme kahvit digitaalisessa kahvilassa, meistä kertyy tietoa. Arkisia asioita kuluttaessamme hyväksymme huomaamattamme ehtoja, joiden nojalla se tuttu digitaalinen kauppias voi antaa kulutustietomme, paikkatietomme, jopa henkilökohtaisina pitämiämme tietoja eteenpäin kolmansille osapuolille. Konkreettisia esimerkkejä ovat Google ja Facebook. Jos haen Googlesta juhlamekkoa koossa 48 , huomaan pian että Facebookin mainosvirtaan ilmaantuu plus size vaatekauppojen mainoksia. Ihan ilman lupaani Google on kertonut Facebookille, että en ole mikään ”kuivan kesän orava”. Kolmansille osapuolille myyvät tietojaan myös digiajan hitit Airbnb ja Uber ja tienaavat meidän vapaaehtoisesti luovuttamillamme tiedoilla.

Otetaan toinen esimerkki. Digitalisaation ajatellaan muuttavan maailmaamme jopa niin radikaalisti, että jatkossa emme enää omistaisi mitään vaan ostaisimme palveluja: traktoripalvelua, autopalvelua, älyasuntopalvelua, jne.. Joku tuottaisi meille palveluna laitteen tai asian, johon kuuluisi tuotteen käyttöoikeus määräajaksi, huoltoon vientivelvollisuus tai siivousvelvollisuus määräajoin ja kaikkea tekemäämme valvottaisiin digitaalisin laittein. Jos et maksaisi laskuasi, pysähtyisi traktorisi kesken kevätkylvön tai kauppareissu olisi tehtävä apostolinkyydillä. Ja voi hyvänen aika, kun joku vielä oivaltaisi tarkkailla ja tallentaa elämämme älyasuntopalvelussa ja myydä sitä tietoa eteenpäin kolmansille osapuolille. Johan sitten olisi markkinat…

Nämä tulevaisuuden näkymät saattavat näyttää sen verran kaukaisilta, että on helpompi motkottaa Suomen hallituksen ajamasta digiloikasta ja asettua poikkiteloin suhteessa digitalisaatioon. Kun kuitenkin maailmalla alustoja jo tehdään kiivasta vauhtia ja kun Suomen yrityksistä vain 11 %:lla on digitalisaation ymmärtäjiä (julkisesta sektorista puhumattakaan), olen huolissani. Uusilla digitaalisilla toreilla piilee suuri mahdollisuus businekselle, mutta miten käykään niille jotka jäävät junasta.

Esimiehen 7 keinoa työyhteisön tappamiseen

Esimies on paljon, mutta ei kaiken väärti työyhteisössä. Valtaa seuraavan vastuun laiminlyöminen erinäisin keinoin, voi olla esimiehen toiminnassa tai toimimattomuudessa kuolettavaa työyhteisön hyvinvoinnin näkökulmasta. Mudulla, kokemuksella ja luetulla tiedolla listaisin esimiehen 7 kuolemansyntiä seuraavasti:

1. Aina on rahaa saikkuihin – ja osaoptimointiin.

Jokavuotisen talousarvion laadinnan yhteydessä varataan reilusti euroja sijaismäärärahoihin pohtimatta miksi tämä raha tarvitaan. Jos taustalla on runsaat sairauspoissaolot ja sijaiset tarvitaan paikkaamaan varsinaisia työntekijöitä, voi kysyä onko tämän asian eteen tehty kaikki. Aiheuttavatko työolot poissaoloja, jotka olisivat kissat pöydälle nostamalla kehitettävissä? Kysymys on pohjimmiltaan osaoptimoinnista, jatketaan peittoa hölmöläisittäin ompelemalla peiton jalkopäästä otettu palanen yläpäähän, eikä nähdä asioita kokonaisuutena.

2. Aina on aikaa sähläämiseen ja selittämiseen, mutta ei kehittämiseen.

Kiire, se pirullinen kumppani, jonka vastuulle selitetään tai jolla oikeutetaan asioiden vaiheessa olo tai myöhästyminen. Työtä on niin, ettei kehittämään ehdi. Eikö tässä vaiheessa tulisi juuri kehittää, pohtia mistä kiire johtuu ja yhdessä työyhteisön kanssa miettiä, voisimmeko tehdä jotakin toisin? Josko edes järjestystä parantamalla välttyisimme ajan kulumiselta etsimiseen? Aikaa ei ole kehittää ja priorisoida, mutta aina on aikaa selittää, miksi ei ole ollut aikaa. Terveiset tässä kohtaa kirjoitusta Marko Kestille.

3. Aina on mahdollisuus siirtää asioita.

”Jos en käsittele asiaa nyt, voihan olla että se menee ohi” –ajattelu harvoin johtaa muuhun kuin paisuviin ongelmiin. Usein niiden kuuluisten hiljaisten signaalien ilmaantuessa voisimme kohtuullisella ajankäytöllä ja puuttumalla asiaan ehkäistä työyhteisöä kriisiytymästä. Kunnon solmujen aukominen se vasta aikaa ottaa ja sitä ei voi enää siirtää, kun työyhteisö ei kykene suoriutumaan tehtävästään.

4. Joku muu hoitaa.

”Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden johtaminen ovat niitä HR:n lykkäämiä ylimääräisiä tehtäviä – kunpa voisi keskittyä perustehtäviin. Voisiko joku muu täytellä ne riskien arvioinnit ja vetää sen työyhteisön kehittämisen ilman että esimiestyöstä tarvitsee puhua… Ettekö te saaneet tähän jotakin konsulttirahaakin?” No more comments. Lukekaa rivien välistä. Tässä yhteydessä en lähetä terveisiä kenellekään, pohtikaa tunnistatteko tästä itsenne vai onko hahmo täysin mielikuvitukseni tuote eli fiktiivinen.

5. Ennustettavuuden sijasta pelottavuutta.

Esimiehen ja työnantajan perusolemukseen kuuluu ennustettavuus. Henkilöstön laatupoikkeamiin tulee puuttua, mutta se tehdään ennustettavasti eli olemassa olevien toimintaohjeiden mukaisesti. Mielivallalla ei saada ihmisiä antamaan parastaan.

6. Kritiikin pelko.

Jos esimies ei ole harjaantunut ratkaisukeskeiseksi, on esimerkiksi työntekijöiden hänelle suoma kriittinen arviointi kauhistus. Voisiko omassa esimiestyössä olla korjaamisen varaa? Voisiko työntekijöiltä kysyä, että miten sinä tämän asian hoitaisit sitten? Saati jos ihan yhdessä pohtisimme asioiden tilaa ja kehittämistä. Vastuutakin jakamalla ja asioita perustelemalla voi valottaa maailman monimutkaisuutta työntekijöille ja saada heidät ymmärtämään esimiehen roolin ja ponnistelun määrän asioiden edistämiseksi.

7. ”Sanoin sen jo kerran”

Loppujen lopuksi esimiestyössä toisto on voimaa, eikä vain yhdellä menetelmällä. Hyvä viestintä on johtotähti, jota ei saa päästää hiipumaan.

 

Niin, olisinhan voinut kirjoittaa nämä seitsemän piirrettä käänteisesti hyvän esimiehen ominaisuuksina, koska tunnen niitä mahtavan joukon, mutta kuka teistä olisi lukenut tämän loppuun asti? Terveisiä Jämsän kaupungin esimiehille🙂

Viiden tähden työyhteisö

”Kunpa olisi sellainen työyhteisö, jossa saisi olla oma itsensä”. Kyseinen lausahdus sai minut pohtimaan täydellisen työyhteisön ominaisuuksia.

Työyhteisön ja edelleen organisaation muodostavat keskenään työskentelevät ihmiset, joilla on yhteinen tavoite. Jos tavoite on epäselvä, toiminta on joukko yksilösuorituksia. Oppivan organisaation menestys perustuu tutkija ja tietokirjailija Marko Kestin mukaan viiden tärkeän tekijän ja niiden välisen vuorovaikutuksen kehittämiseen: johtaminen, esimiestoiminta, työyhteisön toimintakulttuuri, osaaminen ja prosessit. Eli olisiko täydellinen työyhteisö rakennettavissa näillä ominaisuuksilla?

Ylin johto vastaa strategian luomisesta, tavoitteiden asettamisesta ja toiminnan johtamisesta niin, että tavoitteet saavutetaan. Toimivassa organisaatiossa johto kuuntelee ja osallistaa esimiehiä toimien itse yhdessä tekemisen -toimintakulttuurin esimerkkinä.

Esimiesten tehtävänä on auttaa jokaista työyhteisön jäsentä keskustellen ymmärtämään mitä strategia ja tavoitteet heille työyhteisönä ja yksilöinä tarkoittavat. Näin kaikille syntyy yhteinen päämäärä ja organisaatiota viedään samaan suuntaan. On keskeistä, että pelaamme joukkueena yhteiseen maaliin ja osaamme työmme, jota voimme myös yhdessä oppia joukkueena.  Hyvinvoiva työyhteisö tuottaa hyvää palvelua kuntalaisille.

Kun yllä luetellut kaikki viisi tärkeää tekijää toimivat hyvin yhteen, organisaatio toimii tehokkaasti, kehittyy ja on tuottava. Myös kuntapuolella, jossa tuottavuutta tosin mitataan eri tavoin kuin yrityksissä. Kunnissa tuottavuutta ei ole lisääntyvä määrä euroja kassassa, vaan esimerkiksi nolla koulupudokasta.

Tämän pohjalta voimme päätellä, että viiden tähden työyhteisön rakennuselementit ovat nuo Kestin löytämät viisi tekijää, joita kehitetään yhdessä henkilöstölähtöisesti.

Ajattelisin myös, että pääsemme Subarun tähdistöön saakka eli viiden tähden työpaikka vaatii vahvasti myös sen kuudennen eli meidät jokaisen itse. Toivomus, että saisimme olla työyhteisössä oma itsemme, on ymmärrettävä, mutta näkisin, että liian persoonallisiakaan emme voi olla.

Työyhteisössä organisaation osasena oleminen edellyttää tiettyjä käyttäytymissääntöjä ja niiden mukaisesti emme voi päästää persoonaamme hulvattomasti vapauteen ja esimerkiksi karjahdella työtovereillemme sillä perusteella, että se on osa persoonallisuuttamme. Onnistunut työyhteisöelämä vaatii minusta kykyä hillitä tunteitaan ja käsitellä asioita asioina. Ilman että taannutaan hiekkalaatikkomeininkiin ja lakataan lapioimasta soraa sen kanssa, joka uskalsi olla eri mieltä kanssani hoitotätimme pipon väristä tai uskalsi arvioida ja löytää kehitettävää hiekkakakkuni koostumuksesta.

Vielä enemmän näkisin noiden viiden työelämän laatutekijän lisäksi oman asenteen merkityksen yhdeksi keskeiseksi rakennusaineeksi hyvässä työyhteisössä: halumme työskennellä yhdessä ja kehittää työtämme, toimintaamme. Tähän kuuluu myös vastuunottaminen tekemisistään ja yhteisestä päämäärästä. Onhan tämä toki osittain sisällä yhdessä jo luetellussa viiden tähden osasessakin, siellä toimintakulttuurissa.

Vastuun kantamiseen kuuluu myös palautteen antaminen niin työkavereille kuin esimiehellekin onnistumisissa kuin rakentavissa tilanteissa. Hyvä työyhteisö ei ole kuin perisuomalainen avioliitto, jossa rakkaus tunnustetaan kerran ja asiaan palataan tilanteen muuttuessa.

Monta näkökulmaa työhön

Jämsä heinäkuussa 2016:

  • työvoima 9 586, josta
  • työttömiä työnhakijoita yhteensä 1 679, josta
  • yli 300 päivää työttömänä olleita 262 ja
  • yli 1000 päivää työttömänä olleita 247

Tällä viikolla olen saanut lähestyä työn käsitettä ja siitä käytävää keskustelua useasta näkökulmasta.

Ensimmäinen näkökulma liittyy työhön organisaatioihin liittyvänä tuottavana toimintana, jonka arvo on mitattavissa tilastollisesti. Näkökulma kertoo työstä ilmiönä, jonka tehokkuutta voidaan parantaa järjestelemällä sen osasia uudestaan, poistamalla hukkaa ja kilpailuttamalla työn osatekijöitä. Vastikään (23.8) Talouselämä julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin suomalaisten työpaikkojen toimivan vain 59 % teholla. Paljon olisi tehostettavaa ainakin jos uskomme Lapin yliopiston tutkimusjohtajaa Marko Kestiä ja miksi emme uskoisi.

Se toinen näkökulma liittyy työhön merkityksellisenä keskinäisenä vuorovaikutuksen kenttänä ja riippuvuutena. Työtä tehdään jonkun toiminnan suorittamiseksi ja sitä varten osaavat toimijat (ihmiset) kerääntyvät yhteen väliaikaisiksi löyhiksi yhteisöiksi. Organisaatiot itsessään menettävät merkityksensä ja monityö lisääntyy. Tulevaisuuden työ on sitä, että yksilöt rakentavat urapolkujaan oman osaamisensa varaan projekteina ja monialayrittäjinä. Työtä vuorovaikutuksen kenttänä on pohtinut mm. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tulevaisuuden tutkija Mikko Dufva: https://tyontulevaisuus.fi/2016/08/22/kun-tietotyolaisista-tuli-ihmisia/

Kolmas näkökulma liittyy maamme hallituksen valmistelemiin toimiin työllisyyden parantamiseksi. 25.8.2016 tiedotustilaisuudessaan ministerit Orpo, Lindström ja Rehn, eivät vielä tulleet julki konkreettisin esityksin, mutta niitä voidaan odottaa jo ensi viikoksi. Joka tapauksessa näyttää siltä että  valtiollinen työttömien turvaverkko on rapautumassa tai ainakin työttömyysturvan kestoa ollaan merkittävästi lyhentämässä. Siitä, johtavatko hallituksen toimet nk. kannustinloukkujen purkautumiseen ja sitä kautta työhalukkuuden kasvuun voidaan olla montaa mieltä. Itse ajattelisin että painetta täydentävään sosiaaliturvaan syntyy väistämättä.

Neljäs näkökulma nousi esiin eilen, kun kuuntelin yrittäjille järjestetyssä työllistämisinfossa yrittäjien käymää keskustelua. Pitkään työttömänä olleiden määrä turhautti ja yritysten omat kokemukset työnhakijoista hämmensivät. Kerrottiin työnhakijoista jotka tulevat valmiiden lappujen kanssa työnantajan pakeille pyytämään, että ethän vaan palkkaa minua ja eräs arvostamani yrittäjä kummasteli:” Eikö työllä ole ihmisille mitään muuta merkitystä kuin raha?”

Viides näkökulma on omani. Työttömyydestä tulisi keskustella laaja-alaisesti ja tulevaisuusorientoituneesti.  Oireiden sijaan pitäisi hoitaa kokonaisuutta ja työn tehostamisen retoriikasta tulisi siirtyä kokonaisuuden hallintaan. Takajaloilleen ei auttaisi karahtaa aina jos joku ehdottaa nykyisten etujen karsimista tai organisaation taloudellisten haasteiden ratkaisemisista muilla keinoin kun irtisanomalla ja palkan sijaan pitäisi alkaa puhua työn tuottamasta lisäarvosta myös yksilön näkökulmasta. Toinen arvostamani yrittäjä kertoi muuten eilen palkkaamastaan henkilöstä, joka oli valmis tinkimään tulotasostaan (se ansiosidonnainen päiväraha), jotta sai mahdollisuuden uuden ammatin opiskelemiseen ja uuteen uraan. Siinäpä hatun noston arvoinen ihminen.

Tämän päivän Hesarissa oli se viimeinen näkökulma työhön. Käykäähän kurkkimassa.

 

 

 

 

Aluekehityksen voittajat on taas julkaistu

DSC_0008

MDI – aluekehittämisen konsulttitoimisto on julkaissut kaupunkiverkkotutkimuksen perinteeseen ja tyypittelyyn pohjautuen alueprofiilit 2016 julkaisun, jossa Suomen alueet, maa- ja seutukunnat on asetettu paremmuusjärjestykseen. Vaikka aluekehittämisen kouluarvosanojen antaminen ja kaupunkiseutujen asettaminen keinotekoiseen paremmuusjärjestykseen on minusta epätietoa (ei siis edes tilasto), sisältää raportti sellaisia faktoja joihin pitäisi suhtautua vakavasti ja aloittaa aktiivinen tulevaisuuskeskustelu.

Poimin muutamia raporttiin kirjattuja madonlukuja Jämsästä:

  • väestö on vähentynyt 7 %-yksikköä vuodesta 2008
  • työikäisten osuus on vähentynyt 4,6 %-yksikköä vuodesta 2008
  • työpaikkojen määrä on vähentynyt 9 %-yksikköä vuodesta 2008

Jämsä sai aluekehityksen kouluarvosanaksi 5,2 sijoittuen luokassaan (pienet kaupunkiseudut) neljänneksi.

Positiivistakin raportista löytyy:

  • korkea-astekoulutettujen määrä on lisääntynyt 1,4 %-yksikköä vuodesta 2008
  • yritysten nettoperustanta on suhteessa yrityskantaan on lisääntynyt 4,7 % – yksikköä vuodesta 2008 ja
  • kunnan lainakanta/asukas on pienentynyt 172 € / asukas vuodesta 2008

Madonlukujen esittäminen saa yleensä aikaan syyttelyä ja syyllisten etsimistä. Kaupunki sitä ja valtio tuota. Myös Jämsek, yrittäjät, kuntalaiset ja naapurikunnat (ne isot kaupungit) saavat osansa. Joko nyt olisi aika nähdä syyllisten etsimistä pidemmälle?

Yksi kaupunkiverkkotutkimuksen uranuurtajista, Janne Antikainen toteaa blogissaan:” Menestyvillä alueilla on olemassa vahvat kärjet, mutta jatkuvasti myös uusi avauksia kasvamassa – ekosysteemistä löytyy elinkeino- ja innovatiivista monimuotoisuutta. Heikot arvosanat eivät ole syy lamautua, vaan ne ovat herätyssignaali. Pienetkin alueet pärjäävät, kun saavat oman alueen aidoista vahvuuksista ja maailman tuulista oikein kiinni.”

Maakuntahallintouudistus (maakuntasuuntautumisesta riippumatta) on muuttamassa kunnan tulevaisuutta kolmen K:n suuntaan, jotka ovat kehitys, kaavoitus ja koulutus. Ennakointiosaamisesta, rajapintojen hallinnasta, verkosto-osaamisesta, uusien toimijoiden houkuttelusta ja viestinnästä on tulossa tulevaisuuden kuntien avainosaamisia. Ajan hermolla toimivat diplomaatit tulevat pärjäämään. Kun näyttää siltä että kuntakenttä tulee väistämättä polarisoitumaan mm. valtionosuuskehityksen myötä, olisiko Jämsän nyt aika pohtia, annetaanko kouluarvosanan heiketä vai tehdäänkö tulevaisuutta entistä aktiivisemmin ja tietoisemmin?