Työterveyshuollon kilpailutuksesta oppimaan

Meillä on takana työterveyshuollon kilpailutus. Siihen liittyen pohdin keskeisimpiä teesejä toteutuneen prosessin ajoilta.

1. Tiedä mitä haluatte työterveyshuollolta.

Keskeisin näkemäni asia onnistuneessa työterveyshuollon kilpailutuksessa on työnantajan tietämys siitä, mitä se haluaa työterveyshuollolta. Me lähdimme liikkeelle tekemällä työterveyshuollon toimintasuunnitelman, jota koeponnistimme ensimmäisen kerran markkinakartoituksessa potentiaalisten tarjoajien kanssa. Näiden keskusteluiden myötä saatoimme kirkastaa edelleen tahtotilaamme vielä selkeämmäksi toivomamme suuntaan mukaisesti.

Siihen ymmärrykseen tulin, että markkinoilla on kaikille sopivia palveluiden tuottajia. Jos haluaa työterveyshuollolta vanhakantaisuutta ja muuttumattomuutta, löytyy kumppani. Jos itse ei niin välitä tietää mitä työnantajana työterveydeltä haluaa, löytyy kumppani, joka kertoo mitä tarvitaan. Innovatiivisia, toimintaansa kehittäviä ja dialogiin kykeneviä toimijoitakin löytyy. Sellaisia, joilla on halu kasvaa ja kehittyä työnantajan rinnalla. Molemmat tekevät tässä tulosta: työterveys liikevaihdon merkeissä ja työnantaja lisääntyvänä työkykyisyytenä sekä työtyytyväisyytenä ja siten alenevina pahoinvoinnin kustannuksina, joita esimerkiksi terveysperusteiset poissaolot edustavat. Win win –tilanne, näkisin.

Omista terveyshallintotieteen opintoihin kuuluvista sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palvelujärjestelmäopinnoista ei todellakaan ollut haittaa, mutta oivana lisänä kilpailutuksen suunnittelussa kaikkinaiset tulevaisuuden työterveyshuoltoon liittyvät koulutuspäivät, kirjat ja keskustelut kollegoiden kanssa vievät asiaa eteenpäin.

2. Hanki älyä.

Kaikista opinnoista ja opetteluista huolimatta kannattaa hankkia älyä. Apua sisällön asiantuntemukseen, koska työterveyshuoltoon liittyy vinha viidakko lakeja, asetuksia ym huomioitavaa. Ja unohtaa ei sovi juridista apua itse kilpailutukseen. Ulkopuolisen älyn turvin lopputulema on laadukkaampi ja itse ei tarvitse hetimiten hakeutua työkyvyn arviointiin kilpailutuksesta uuvahtaneena. Takaan, että ette pety: älykkäässä seurassa työskentely on nautinnollista ja kilpailutuksenkin laatiminen haasteellisuudessaan voi olla jopa hauskaa.

3. Dialogi. Dialogi. Dialogi.

Käy keskusteluja asiantuntijoiden ja organisaatiosi sisällä. Kuuntele, pohdi, yhdistele tietoja.

4. Varaa aikaa.

Ulkopuolisista asiantuntijoista huolimatta tämä ottaa aikaa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä organisaatiosi erityispiirteitä eli kilpailutusta ei voi ulkoistaa, jos siitä haluaa hyvän lopputuleman. Selvitettävää ja ajateltavaa on yllättävän paljon, aikaa on oltava. Sitä enemmän aikaa, mitä moninaisempi organisaatio on kyseessä (esim. useita toimipaikkoja).

5. Dokumentoi kaikki vaiheet.

Kirjaa kaikki vaiheet sopimistasi asioista. Kummalla tavalla saattaa törmätä muistinsa kadottaneisiin henkilöihin silloin, kun prosessi ei etenekään kuin Strömsössä. Dokumenteilla onnistut muistien palautuksessa ja keskustelu voi taas jatkua aidosti.

6. Pysy teoriassa.

Tällä tarkoitan sitä, että hakiessamme uudistusta, joka sisältää myös luopumisia, ei voi välttyä arvosteluilta ja ikäviltäkin kommenteilta. Ei ole kylmyyttä pitää kirkkaana tavoitteitaan ja edetä niiden mukaisesti ikävästäkin kritiikistä huolimatta. Teflonia ovat meidän kehittäjien olkapäät. Eli on pidettävä huoli osan rapakon valumisesta pois hartioilta. Teflonista on sekin hyöty, että siihen ei pölykään tartu ja siten voi pysyä jatkuvassa kehityksessä.

7. Varaudu valtavaan oppimiseen.

Takaan, että kilpailutusprosessin aikana ja itse palveluntuottajan vaihdossa tietämys työterveyshuollosta, omasta organisaatiosta, sopimuksista ja palvelusopimuksilla johtamisesta kasvaa. Myös itsestään voi oppia uusia asioita eli kehittymistä on luvassa.

8. Joka tapauksessa joku suuttuu. Ja markkinaoikeuskin voi kutsua.

Vaikka kuinka valmistellaan huolella pohtien asioita ja käydään niitä keskusteluita, on tunteiden kohtaamisia luvassa ehkäpä niin organisaation sisältä kuin ulkona. Työterveyteen liittyy paljon intohimoja. Myös markkinaoikeus voi olla taho, joka tarkistaa kilpailutuksen oikeellisuuden. Tässä on nähtävissä hyvääkin, oppimisen paikkahan tämäkin on.

Postikortti – tulevaisuusportti?

dia1Nykyajan organisaatiot ml. kunnat toimivat globaalissa, muuttuvassa ja ennakoimattomassa ympäristössä, jossa kaikki kilvoittelevat saman haasteen edessä: miten lisätä tehoa, nopeutta, laatua ja innovatiivisuutta kasvattamatta kustannuksia. Tämän päivän organisaatioiden uudistumiskyky edellyttää monenlaista asiantuntijuutta, ja erilaisten intressien yhteensovittamista. Kunnat ovat tavattoman taitavia ratkaisemaan arkipäivän ongelmia ja tuottamaan palveluja, mutta tulevaisuuden kunnan rakentaminen on vaikeaa, kun tulevaisuudesta ei tiedä ja tulevaisuus haastaa perinteiset tulkintakehykset ja valtarakenteet.

Tulevaisuusajattelussa on haasteensa. Yhtäältä voidaan aina väittää että tulevaisuutta koskevat näkemykset ovat huuhaata – höyryihin tuijottelevien noita-akkojen ennustuksia. Toisaalta vain harvassa kunnassa on käytössä sellaisia työkaluja, joiden tukemana tulevaisuusajattelusta voi tulla on osa toimintaa siellä työtään tekevien ihmisten arjessa. Itse ajattelisin että, tulevaisuusajattelu tulee mahdolliseksi, jos neljä ehtoa täyttyy: tulevaisuudesta on oltava kiinnostunut, tulevaisuusajattelua täytyy harjoitella, se pitää nähdä tärkeäksi ja siihen pitää olla lupa.

Kunnille on tarjolla lukemattomia tulevaisuusajatteluun sopivia työkaluja: työpajat, kyselyt, paneelit, henkilöstökokoukset, jne, mutta kaikkein yksinkertaisin tulevaisuustyökalu, jonka avulla voi harjoitella tulevaisuusajattelua on postikortti tulevaisuuteen.

Ajattele ensi joulua ja kirjoita korttiin:

  1. Kannustavat terveiset itsellesi
  2. Konkreettinen lupaus asioiden eteenpäin viemisestä
  3. Asia, jonka haluat saavuttaa tulevaisuudessa ja
  4. Toivomuksen tulevaisuutesi suhteen.

Näin minä kirjoitin itselleni jouluksi 2017…

dia2

Tulevaisuuden kansalaistoimistot?

dsc00964_psSOMA- uudistus (sote- ja maakuntahallinto) etenee. Uutta Keski-Suomen maakuntaa rakennetaan johtoryhmän ja poliittisen ohjausryhmän lisäksi kahdessatoista asiantuntijaryhmässä. Uudistusta monet puhujat tituleeraavat suurimmaksi hallinnolliseksi uudistukseksi elinaikanaan. Olen samaa mieltä. Moni asia on muuttumassa. Vaikka akateemikkojen (mm. Hannu Katajamäki ja Markku Sotarauta) parissa on aikaisemmista uudistuksista kumpuavaa skeptisyyttä hallinnon uudistusprosesseja kohtaan, jaksan olla toiveikas. Ehkä nyt on ajassa sellainen epäjatkuvuuskohta, jossa on valmiutta haastaa vanhat rakenteet ja ”näin meillä on aina ennenkin toimittu” – johtamis-, päätöksenteko- ja palvelukulttuuri.

Suuressa hallinnon myllerryksessä muistan muistuttaa asiakkaasta. Häntä (kansalainen) tai sitä (yhteisö) jota varten palvelua tuotetaan, ei saa unohtaa. Ilolla tervehdin kansalaisraateja ja chatin käyttöön ottoa koskevia aloitteita ja toivon että uudistus onnistuu niin ettei kansalainen huomaa muutosta lainkaan, ainakaan kielteisesti. Silti jaksan kantaa huolta siitä, kuinka kansalaisen palvelunohjaus hoidetaan uudessa hallinnossa ja katoavatko monelle tärkeät lähipalvelut. Sosiaali- ja terveysalalla ollaan laatimassa omia palvelunohjauksen mekanismeja, mutta entä se kaikki muu uuden maakuntahallinnon tuottama palvelutoiminta?

Kataisen hallituskaudella toteutetun valtionhallinnon uudistuksen yhteydessä pienissä ja keskisuurissa kunnissa koettiin lähipalvelujen kato. Verotoimistojen, TE-toimistojen, poliisin lupapalvelun jne. lähipalveluverkko ohentui merkittävästi palvelujen siirryttyä tietoverkkoon, call centereihin ja maakuntien keskuskaupunkeihin. Uudistus vaikutti merkittävästi mm. TE palvelujen saatavuuteen sekä työttömien, että työnantajien näkökulmasta: työttömät asioivat postilaatikon kanssa saadakseen yhteyden palveluneuvojiin, eikä työnantajan äkilliseen rekrytointitarpeeseen löydy ratkaisua kun palvelulinjalle soittamalla.

Soma – uudistus ei tule tuomaan lisää resursseja palvelujen tuottamiseen, mikä tarkoittaa sitä että uusi maakuntahallinto ei tule perustamaan uusia palvelupisteitä maakunnan joka niemeen ja notkelmaan. Kaikki kuitenkin tunnistavat, että tarve henkilökohtaiseen palveluun on olemassa erityisesti muutostilanteen aikana. Palvelutarvetta lisää entisestään se, että maakunnat tulevat toimivat tilaajina ja palvelut ostetaan markkinoilta. Mistä asiakaskansalainen jatkossa tietää, kuka palvelut tuottaa, kuka vastaa laatupoikkeamista, mistä palvelut ovat saatavissa ja mitä edes on tarjolla? Jotain tarttis tehdä.

Kunnat ovat tehneet vuosia yhteistyötä muuttuvan valtionhallinnon kanssa yhteispalvelupisteissä, joissa tuotetaan kunnan oman palveluneuvonnan lisäksi valtion palveluneuvontaa sopimusperustaisesti. Hyvä esimerkki yhteispalvelusta löytyy läheltä Saarijärveltä >>>.  Kokeilussa olivat 2012 – 2015 myös etäpalvelut >>.  VM:n rahoittaman hankkeen aikana kansalaisilla oli mahdollisuus kokeilla asiointia valtionhallinnon asiantuntijan kanssa videoyhteyden kautta. Kokemukset olivat myönteisiä, mutta kokeilu hautautui hallituskauden vaihtuessa.

Kansalaisten lähipalvelutarve on olemassa ja hyviä toimintamalleja on jo kokeiltu yhteistyössä valtionhallinnon ja kuntien kanssa. Olisiko toimintamalleista jotain opittavaa soma-uudistusta silmällä pitäen? Eräässä keskustelussa ehdotin julkisen palvelun front officen perustamista, jossa valtio, maakunta, kunnat ja muut julkiset toimijat (esim. koulutusorganisaatiot) toisivat palvelutarjontansa lähelle kansalaista. Nimeksi voisi tulla vaikka kansalaistoimisto. Kansalaistoimistossa otettaisiin käyttöön etäpalvelukokeilun myönteiset piirteet, kysyttäisiin Saarijärveltä, miten homma kannattaa hoitaa ja sitten vaan tehtäisiin ja maksettaisiin viulutkin yhdessä. Yksin kuntien kontolle en palveluohjausta haluaisi jättää.

 

 

Pomoni on robotti?

Puheemme digitalisaatiosta ja sähköistä palveluista ovat näpertelyä. Tai vähintäänkin vain alku ajalle, johon kuuluvat mitä ilmeisimmin myös robotit.

Maataloustuotannosta teollisuustuotantoon ja edelleen palvelutuotantoon. Teknologia on muuttanut työtämme ja sen tekemistä historiassa suuresti eikä se muutos ole pysähtynyt. Robotisaation aiheuttama murros on jo ovella ja se myllertää palvelutuotannon. Se varmaan on uskottavissa, koska teollisuudesta on loppunut viimeisten vuosien aikana paljon työpaikkoja.

Robotit vievät raskaat työt sairaanhoitajilta, mikä on hyvä asia. Autotehtailla robotit ovat olleet jo jokapäiväistä arkea, robotti hitsaa paremmin kuin ihminen. Robotiikan huippuasiantuntija Cristina Andersson maalasi tulevaisuutta robottimaailmasta Työhyvinvointi & työterveys 2016 – tilaisuudessa. Andersson kertoi robotisaation koskettavan meitä yhä enemmän ja robotisaation etenevän vauhdilla, mitä emme voi ymmärtää. Robotit tulevat meidän kaikkien arkeen ja meidän ihmisten luokse. Robotisaatioon tulisi varautua. Miten?

Robotit ovat itseoppivia, esimerkiksi autot ovat itseohjautuvia. Roboteilla luodaan Anderssonin mukaan vaurautta ja niiden avulla esimerkiksi sairaalassa voidaan läpimenoaikoja lyhentää, kun kirurgiaa toteutetaan robottien avulla, jolloin pystytään suorittamaan leikkauksia vähemmän kudoksia vaurioittavasti.

Robotisaation myötä ihmisille on luotava uusi työkonsepti. Muutoksissa ihminen on siirtynyt uuteen työhön viljan viljelystä teollisuuteen ja edelleen palveluammatteihin. Mitkä ovatkaan niitä kyberammatteja tulevaisuudessa? Tai ehkä voimmekin laittaa robotin puolestamme töihin ja jäädä kotisohvalle sitä ohjailemaan.

Kiinassa robotit toimivat jo tullitöissä. Johtoryhmätyöskentelyssä robotti nostaisi päätöksenteon tasoa, koska se ei unohda faktoja eikä ohjaudu tunteella. Esimiestyökin on kuulemma sellaisia päätöksiä, että tämänkin työn tekeminen on mahdollista korvata robotilla. Hmm. Hulppea ajatus, että pomoni olisikin tulevaisuudessa algoritmi!

Yksi asia Anderssonin mukaan on selvää tässäkin työn murroksessa- ihmiset luovat arvoa ja syntyy uusia kybertöitä. En voi olla pohtimatta, että väistämättä robotit korvaavat ihmisiä ja miten ihmeessä kaikille saadaan luotua sitä uutta työtä? Ja miten meidän HR:ssä tulee varautua tähän muutokseen, johon ei ainakaan kuulu KIKYn mukainen työajan lisäys, vaan robotti hitsaa 24/7 tesseistä huolimatta.

Etätyö katoamassa uuden työn tieltä?

JP Wirta bloggaa LinkedIn’ssä etätyön kuolemasta. Ei hän sitä tarkoita, että työtä ei enää tehtäisi etäältä. Hän tarkoittaa sitä, että työhön liittyvästä puheesta olisi katoamassa paikkaan liittyvä terminologia. Työkalut aika- ja paikkariippumattomaan työhön ovat olleet jo pitkään olemassa.  Työtä voi tehdä milloin ja mistä tahansa.

Vaikka työtä voi tehdä missä ja milloin vain, silti työtä koskevassa puheessa vilisevät termit työhuone ja työn suorituspaikka, eikä fyysisen työpaikan ulkopuolella tehty työ ole mitenkään yleistä edes asiantuntijoiden keskuudessa.

Itselläni on kokemusta etätyöstä. Lyhyen 8 kk projektin aikana työskentelin kotoa käsin ja erilaisissa vuorovaikutusverkostoissa. Fyysisellä työpaikalla kävin n. kerran viikossa henkilöstöpalaverissa. Tulosta syntyi tavoitteiden mukaisesti, mutta silti mielipiteeni uudesta (työpaikan ulkopuolella tehtävästä) työstä jakaa minut kahtia.

Yhtäältä ajattelen, että etäällä tehty työ tehostaisi ajankäyttöä kirjallisten töiden osalta. Toisaalta ajattelen että työpaikan välittömästä vuorovaikutuksesta on niin suuri hyöty tuloksellisen työn tekemisen kannalta, että en luopuisi siitä missään nimessä.

Teoreettisesti lähestyn asiaa systeemiteorian kautta. Ståhlea (2016) mukaillen menestyviä organisaatioita koskevassa systeemiajattelun teoriassa puhutaan iteraatiosta, millä tarkoitetaan aktiivista, runsasta ja  monisuuntaista vuorovaikutusta. Kysymys on siis siitä jatkuvasta ja nopeasta palauteprosessista tai toiminnasta, jonka avulla systeemin tuottama informaatio ja sen tuottamat mallit välittyvät nopeasti kaikkialle systeemiin. Iteraation avulla systeemillä on kyky uudistaa itsensä ja kopioida sisäisiä mallejaan mikrotasolta makrotasolle ja päinvastoin. Jotta iteraatio toimisi systeemissä, on kahden kriteerin täytyttävä: ensinnäkin vuorovaikutuksen on oltava epälineaarista ja toisaalta sen on perustuttava palautteeseen. Iteraatio on dialogista, ei tiedottavaa ja se tekee systeemistä spontaanin ja muutosherkän.

Iteraation puuttumisesta seuraa haasteita sekä etätyöhön, uuteen työhön että tähän perinteiseenkin työpaikalla tehtävään työhön. Jos työyhteisössä viestiminen perustuu asemaan, ratkaisuvaltaan tai organisaatiorakenteeseen, eikä se ole aktiivista, epälineaarista saati vuorovaikutteista, miten ihmeessä iteraation puute voisi korjaantua sillä että työ siirretään pois fyysisestä ympäristöstään tai kadotetaan fyysistä ympäristöä koskeva terminologia puheesta?

En toki väitä, ettei työyhteisöissämme olisi itearaatiota tai kyvykkyyttä keskusteluun. On sitä. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että fyysinen läheisyys on yhä edelleen varmin tae ja mahdollisuus epälineaariselle vuorovaikutukselle ja organisaation menestystarinalle.

Lähde: Ståhle Pirjo (2016): Itseuudistumisen dynamiikka – systeemiajattelu kehitysprosessien ymmärtämisen perustana, viitattu 3.1.2017: http://www.stahle.fi/itseuudistumisen_dynamiikka.pdf .

talvi_tori

Joululahjaksi valinnanvapaus?

Reformiministerit (Rehula, Vehviläinen, Mattila, Niinistö ja
Grahn-Laasonen) kokoontuivat eilen joululahjavalvojaisiin. Kysyin Tuomas Pöystiltä (sote- ja aluehallintouudistusten projektijohtaja) onko tulossa kovaa vai pehmeää pakettia. Pöysti vastasi minulle, että tulossa on pehmeää turvallisuutta edistävä kova paketti. Kova paketti tulikin. Myöhäisillan tunteina kuulimme  että maakunnat säilyttävät pelastuslaitoksensa ja Kuhmoinen siirtyy Pirkanmaan maakuntaan. Merkittävin paketoiduista kysymyksistä oli kuitenkin valinnanvapauteen liittyvä lakiluonnos. Siitä, edistääkö laki voimaantullessaan pehmeää turvallisuutta, voikin olla montaa mieltä. valinnanvapaus

Alueuudistukseen liittyvää tiedottamista voi kiittää. Alueuudistus.fi – sivuilla on julkaistu valinnanvapauteen liittyvä kalvosarja ja lyhennelmä asiakkaan valinnanvapausmallista. Suosittelen lukemaan ja pohtimaan, mitä tämä tarkoittaa itse kunkin kannalta Periaatteellisesti kannatan asiakkaan valintaoikeuden ja markkinaehtoisen toiminnan vahvistamista. Idealismille ei vaan ole sijaa päivittäisessä toiminnassa, sillä lakien toimeenpano tapahtuu aina epätäydellisessä maailmassa.

Mitä valinnanvapaus minulle tarkoittaa (hyvin suppean tarkastelun pohjalta)?

  • Saan jatkossa valita sote- ja hammashoidon palveluntuottajani kerran vuodessa. Jos en muista tehdä ilmoitusta, se valitaan puolestani.

Voinko vaihtaa, jos olen tyytymätön kertakokeilun jälkeen? Entä jos ilmoitus jää minulta tekemättä? Voidaanko minulle valita palveluntuottaja Laukaasta, ihan vaan sen vuoksi kun siellä on enemmän kapasiteettia. Miten voin olla varma, että tärkeä tieto lääkeaineallergiastani siirtyy palveluntuottajalta toiselle, kun sitten seuraavassa vuodenvaihteessa vaihdan palveluntuottajaa?

  • Voin jatkossa saada sote- tai hammashoidon palveluntuottajan myöntämän maksusetelin, jonka voin käyttää jonkun muun tuottajan yksittäisiin toimenpiteisiin.

On tietysti hyvä asia, että voin itse valita, kuka tuottaa lisäpalveluni, mutta pysyykö kustannuskuri? Kun maakunta toimii jatkossa tilaajan roolissa, eikä sen valvova koura ulotu yksittäisiin maksuseteleihin, tilataanko minulle jatkossa turhia toimenpiteitä tai laboratoriotutkimuksia ihan vaan sen vuoksi, että on kiva tietää tai siksi että potilastietoni (ja aikaisempien hoitojen tai labratulosten tiedot) eivät ole siirtyneet palveluntuottajalta toiselle?

  • Voin myös valita maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden liikelaitoksen toimipisteen itse, eli asioida maakunnan alueella missä haluan.

Hieno homma, jos liikelaitoksen toimipisteitä tulee muuallekin kuin maakuntamme keskuskaupunkiin, eli lähipalveluni säilyy. Liikelaitos voi muuten tuottaa vain niitä palveluja, jotka eivät ole suoran valinnan (markkinaehtoisesti tuotettuja) palveluja. Jos markkinat eivät pysty palveluja tuottamaan, maakunnan on järjestettävä ne ja yhtiöitettävä toiminta. Tuomas Pöysti muuten totesi Kuntalehden jutussa, että valinnanvapaus tulisi toteutumaan vaan viidessä maakunnassa. Keski-Suomessa lienee syytä varautua siihen että ainakin joissain osissa maakuntaa valinnanvapaus on sitä, että palvelu hankitaan maakunnan omistamalta yritykseltä.

  • Jos sairastun vakavasti tai kun väistämättä vanhenen ja tarvitsen mm. erikoissairaanhoidon palveluja, minut ohjataan paikallisen tuottajan toimesta maakunnan liikelaitoksen palvelujen piiriin. Palvelutarpeestani riippuen minut hoitaa joko maakunnallinen liikelaitos tai maakunnan myöntämällä asiakassetelillä tai henkilökohtaisella budjetilla, joku muu palveluntuottaja.

Palvelutarpeestani päättää siis verkkopalvelu, asiakasneuvoja tai palveluohjaaja. Toivottavasti palveluketju toimii, eikä henkilökohtaista palvelua olla korvaamalla netillä tai puhelimella. Kaikkein eniten pelkään sitä, että esim. syöpäsairaana tai muistihäiriöisenä joutuisin asioimaan jättämällä nettiin, puhelinvastaajaan tai ala-aulan postilaatikkoon yhteydenottopyynnön. Semmoista se meinaan on jo nyt joidenkin palvelujen osalta.

  • Voin esittää toiveita hoitavasta ammattihenkilöstöstä ja toiveeni pyritään toteuttamaan.

Jippikaijee. Jos tämä tarkoittaa sitä, miltä se luettuna vaikuttaa, voin jatkossa pyytää vaihtamaan hammaslääkärini siihen erinomaiseen, miellyttävään ja ammattitaitoiseen mieshammaslääkäriin, jonka luona viimeksi asioin. Samalla tuli silmänruokaa ja homma hoidettua. Eihän tämä vaan pitkällä tähtäimellä johda siihen, että meillä on kahden kerroksen väkeä hoitohenkilöstössä: niitä jotka kyllä osaavat, mutta eivät miellytä ”silmää” ja niitä joilla on koko paketti kunnossa? Totta kai on hyvä asia, että hoitohenkilökunnan voi vaihtaa, jos ei homma toimi tai ei ole osaamista, mutta riskinsä tässäkin. Tiesittekö että Kuubassa sairaanhoitajat jo pukeutuvat minihameisiin tippien toivossa. Minä kuulin tänään.

  • Voin saada hoitoa väliaikaisella asuinpaikkakunnallani.

Perheenjäsenten työskentely eri paikkakunnilla on lisääntynyt työelämän rakennemuutoksen myötä. Voihan se olla tulevaisuutta minunkin perheessäni. Mielestäni on välttämätöntä ja tärkeää tukea työssäkäyviä lisäämällä sosiaali- ja terveyspalveluiden (ml. suun hoito) tuottamiseen liittyvää joustoa. Kiireellistä hoitoa on saatavissa jo tänä päivänä missä tahansa, mutta kiireettömän, vaativan ja pitkäaikaisen hoidon osalta lakiin on tulossa merkittävä muutos. Hoidon sitominen omaan kotikuntaan on ollut järkevää ja perusteltua mitoituksen näkökulmasta, mutta maakunnan ottaessa vastuun sote-palveluiden tuottamisesta, hartiat levenevät oleellisesti ja joustoa on mahdollista lisätä.   

  • Voin hakeutua kiireettömään hoitoon ulkomaille.

Yritin hakea valinnanvapauslaista, sen perusteluista ja  tiivistelmästä lisää tietoa mahdollisuudesta hakeutua hoitoon ulkomaille. Haaveilin tietysti mahdollisuudesta siirtyä suhteellisen pysyvästi Välimeren rannikolle mahdollisista vanhuuden krempoista huolimatta.  Mahdollisuus näyttäisi liittyvän lakiin rajat ylittävästä terveydenhuollosta, jossa lähtökohtana on henkilön oikeus hakeutua hoitoon toiseen Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon tai Sveitsiin ja saada siitä jälkikäteen korvaus. Laki on ollut voimassa jo 2013, eli varsinaisesti valinnanvapauslaki ei oikeuttamme ole laajentamassa tai rajoittamassa. Jippikaijee ajattelin silti. 

Melkoinen joululahja täytyy sanoa. Ei ollut semmoinen ikävän pehmeä paketti – jonka kummipoikani aikanaan viskasi lattialle kiukkuisena ja huusi äidilleen: ” Ei tämä ole mikään lahja!” Tuli kova paketti  ja niin kuin monen muunkin kovan joululahjan kanssa, tämän parissa riittää askarreltavaa ja keskusteltavaa pitkäksi aikaa. Kun vuosi kääntyy uudeksi ja niitä lupauksia on tapana antaa, toivon että mahdollisimman moni SOMA (sote- ja maakuntahallinto) – uudistuksen valmistelija ja päättäjä lupaa, että se kaikkein tärkein eli asiakas EI unohdu. Uudistuksia on helppo valmistella paperilla, paljon vaikeampi toteuttaa epätäydellisessä maailmassa.

 

 

Hyvinvoiva henkilöstö tuottaa hyvää palvelua ja hyvinvointia

Jämsän kaupunki on jo tehnyt sen, mitä monet muut kunnat, kaupungit suunnittelevat eli meillä kuntalaisten hyvinvointityön koordinoiminen on yleishallintoon kuuluva tehtävä eikä enää sosiaali- ja terveystoimen vastuulla. Meillä tämä yleishallintoon siirtynyt tehtävä ruumiillistuu minuun, henkilöstöpalveluiden edustajaan. Olen kehittänyt kahdeksan vuotta Jämsän kaupungin työelämän laatua, nyt näkökulma kääntyy yhä selkeämmin myös kuntalaisiin. Aika loogista, koska kunta on edelleen yksi keskeinen palveluiden tuottaja eli hyvinvoiva henkilöstö tuottaa hyvää palvelua. Asiakastyytyväisyys voisi siten olla uusi mittari henkilöstökertomuksiin.

Heitin Jämsän kaupungin uuden strategian laatimisen yhteydessä ilmoille ajatuksen viiden tähden kunnasta. Tässä yhteydessä bloggasin viiden tähden työyhteisöstä. Helposti viisi tähteä mielletään kalliiksi, luksukseksi kuin hotelli tai Michelin-ravintola. Niin ei välttämättä tarvitse olla. Hyvinvointikertomusta laatiessamme kaudelle 2017–2020 järjestin hyvinvoinnin iltapäivän kuntalaisille ja järjestöjen edustajille. Saamieni yhteydenottojen sisältö tiivistyi siihen, että jämsäläiset odottavat hyvää palvelua siinä suhteessa, että heitä kuunnellaan, kohdataan ihmisinä ja asia hoituu kohtuullisessa ajassa. Ei minusta älyttömiä vaateita tai luksusta.

Näen, että enemmän osallistamalla kuntalaisia, huomioimalla heidän tarpeensa palveluja kehitettäessä ja tekemällä yhteistyötä muiden kuntalaisille palveluita tuottavien tahojen kanssa meillä voi olla se viiden tähden kunta, jonka rakentaminen toteutetaan yhdessä. Tulevaisuus syntyy yhdessä tekemällä ja nimenomaan vuorovaikutuksessa. Strategiamme tähti nimeltä verkostot loistaa ja sen toteuttaminen hyvinvointityössä on keskeistä. 

STM:n mukaan osallisuus merkitsee mukanaoloa, vaikuttamista sekä huolenpitoa ja yhteisesti rakennetusta hyvinvoinnista osalliseksi pääsemistä. Minusta osallisuuteen kuuluu myös vastuu. Ensisijaisesti miellämme vastuun ilmenevän liittyen omiin valintoihimme ja elintapoihimme, jotka ovat keskeisiä terveytemme tai hyvinvointimme rakentumisessa.

Vastuuta on myös tähän yhteisen hyvinvoinnin rakentamiseen osallistuminen ja omien näkemyksiensä esille tuominen. Niin usein ajatuksista kerrotaan jälkikäteen, eikä silloin kun sen aika on. Tietyllä tavalla vastuu ilmenee myös asioiden seuraamisena ja aktiivisena mukaan lähtemisenä asioiden kehittämiseen, kun siihen pyydetään. Tai vaikka ei pyydettäisikään asiakasraadin tai kyselyn keinoin, niin aina voi tehdä esityksiä ja ehdotuksia pyytämättä eri tahoille, esimerkiksi kaupungille tai muille palveluiden järjestäjille.

 Moninaisista syistä johtuen vastuu itsestämme ei ole aina niin itsestäänselvyys tai helposti toteutettavissa. Hyvinvointi on siten vastuuta muista ja muiden hyvinvointi nähdään omaa hyvinvointia lisäävänä tekijänä.

 Näin joulun lähestyessä rohkenenkin haastaa kaikki näkemään sen avun tarpeen ympärillään ja viemään edes sen joulutervehdyksen naapurustossa asuvan ehkä yksinäisenkin henkilön luokse, sinne kotiin, johon vieraiden jono ei jatkuvana jonona kulje.

 Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille! Ja vastuullista Uutta Vuotta!