Sananen verkkodemokratiasta

Jämsän kaupungissa luonnostellaan parhaillaan strategiaa, jonka yksi keihäänkärki on verkostot. Tavoitteena on, että digitaaliset ja fyysiset yhteistyöverkostot lisääntyvät ja että virtuaalimaailma ja sosiaalinen media ovat täydessä käytössä.

Pelkkää retorista sanahelinääkö? Ei todellakaan ole, jos vaan haluamme ottaa hallintoon uusia käytäntöjä ja työtapoja. Osuipa tässä silmiini Ylen uutinen otsakkeella ”Kuntalaisten ja päättäjien onnistunut keskustelu näkyy parempina päätöksinä”. Uutisessa erityisesti painotettiin sitä, että kuntalaisten vaikuttamisen pitäisi olla konkreettista toimintaa, tekemistä ja vastuunottoa oman hyvinvoinnin, ympäristön ja yhteiskunnan kehittämisestä.

Nyt tullaankin siihen, että pelkästään käymällä neljän vuoden välein vaaliuurnilla ei jatkossa pitkälle pötkitä. Ei myöskään kannata itkeä alhaisten äänestysprosenttien perään, se on aivan turhaa ajan hukkaa. Sen sijaan meidän on keskitettävä kaikki energiamme ratkaisemaan eteen tulevat pulmat, ts. löytää lääkkeeksi vaihtoehtoisia tapoja hoitaa niin sanotusti homma kotiin eli Jämsään.

Meidän on uuden strategiamme myötä laajennettava demokratia – käsitettä. Ei puhutakaan enää pelkästään edustuksellisesta demokratiasta vaan sen ohella vuorovaikutteisesta demokratiasta.

Jos kerran strategian keihään kärkenä on verkostot, niin niissä toimiminen ei voi tarkoittaa pelkkää instituutioiden välistä verkostoitumista.

Verkostojen käsite pitää mieltää laajasti ja järjestyksessä ensimmäisenä on otettava kansalaiset osaksi strategisia verkostojamme. Vasta tämän jälkeen aletaan verkostoitumisesta puhuttaessa miettimään maakuntaliittoja, elyjä, aveja, yliopistoja jne.

Katselin oikeusministeriön ylläpitämää ja tuottamaa verkkopalvelua demokratia.fi. Siellähän meillä olisi tähän asiaan jo valmiina sähköinen alusta ”otakantaa.fi”.

Olemmeko valmiita?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s