Eväitä elinvoiman vahvistamiseen

Elinkeinoseminaari 114Joulukuun alussa toista sataa jämsäläistä kerääntyi Himosareenalle kuulemaan elinkeinojen kehittämisen ilosanomaa. Ennen kun joku ehtii loukkaantumaan sanavalinnastani, on pakko todeta että sarkasmia se ei ole siksi, että seminaariin osallistui aidosti innostunut joukko yrittäjiä, virkamiehiä, kulttuurivaikuttajia, luottamushenkilöitä, toimihenkilöitä ja muuten asiasta kiinnostuneita.

Varmasti osa innostuksesta johtui loistavista keynote speakereistämme Esko Valtaojasta ja Seppo Lindenistä, mutta pakko on kehaista mukana olleiden aktiivista osallistumista myös työpajaosuuteen. Kaksitoista ryhmää, innostunutta puheensorinaa ja 71 ideapaperia joissa pitkälti toista sataa ideaa tai väitettä elinvoiman lisäämiseksi. Kyllä jämsäläisillä intoa ja ideoita riittää, toivottavasti myös yksituumaisuutta toimeenpanoon. Siitähän voimme kaikki varmasti olla samaa mieltä, että elinvoiman lisäämisessä urakkaa riittää kaikille.

Työpajan tavoitteena oli siis tuottaa ideoita tai väitteitä siitä, miten Jämsän elinvoima lisääntyisi. Pitkälti toista sataa ideaa saatiin, joista saman sisältöiset yhdistettiin ja ryhmiteltiin. Ideoiden arviointia varten laadittiin verkkokysely, joka oli auki 11. – 24.12.2015.

Tulos oli selkeä. Suuri osa elinvoimaa kasvattavista ideoista sai kannatusta ja niitä kommentoitiin ahkerasti. Kriittisimmin vastaajat suhtautuivat autottomaan keskustaan ja liikuntatilojen lisärakentamiseen. Tiiviiseen raporttiin on mahdollista tutustua Jämsekin sivuilla.

Yleisellä tasolla työpajan tuloksesta voisi todeta seuraavaa:

  • Osa ideoista oli sellaisia, joista voi ilolla kertoa että ne ovat jo toteutuksessa.
  • Osa ideoista oli sellaisia, että niihin ei voi ulkopuolisen toimesta tarttua. Kiinteistöillä on omistajansa ja yrittämisellä reunaehtonsa.
  • Osa ideoista liittyi jämsäläiseen asenteeseen tai toimintakulttuuriin. Niiltä osin ideoiden toteuttaminen ja vastuun kantaminen kuuluu väistämättä meille jokaiselle.
  • Osa ideoista oli hyvinkin toteuttamiskelpoisia, kun niiden toteuttamiseen löytyy tulenkantajansa ja resurssit.

Kaiken kaikkiaan myönteinen ja runsas tulos, joka syntyi aktiivisen yhteistyön tuloksena.

Jämsän strategia 2025 on työn alla. Elinkeinoseminaarin työpajan aiheeksi valittiin elinvoima, joka on yksi tulevan strategian keihäänkärjistä. Toivon että yhdessä tuotetut ideat ja kommentit saavat ilmenemismuotonsa myös strategiaprosessissa, jottei seuraavien kohtaamisten työpajoissa tallennu väitteeksi tämän kertaiseen tapaan että:” Uutta ei kannata keksiä, kun ei vanhojakaan ideoita toteuteta.”

FullSizeRender_vaaka

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Eväitä elinvoiman vahvistamiseen

  1. Nimetön

    Uusien ideoiden vastustaminen on toisinaan juurtunut yllättävän syvälle. Eikä muutosta voida tehdä vain muutoksen vuoksi. Kaipa esimerkin tarkoituksena on ollut huomauttaa että pitää käydä riittävän pohjalla nähdäkseen mahdollisuudet joita on.

    Tämä ajatus tuli Nokian hallituksenpj:n Risto Siilasmaan keväisestä haastattelusta joka julkaistiin hiljakkoin uudestaan Kauppalehdessä. Otsikko taisi olla ’Ei enää koskaan’.

    Vanhassako vara parempi? Lisäarvo voi olla toisinaan kiinni varsin pienestä panoksesta. Hollantilaiset pitävät tärkeänä yksityiskohtien toimivuutta ja investoivat mielellään niihin. Ehkä meidänkin tulisi.

    Tykkää

  2. Kiitos kommentista. Yksityiskohtien muuttaminen ja pienten asioiden ratkaiseminen voi olla minunkin mielestäni se merkittävä steppi muutokseen. Monesti olen puhuessani ja kirjoittaessani pohdiskellut, että elefanttikin syödään pieni pala kerrallaan. Niin ajattelen myös Jämsän elinvoiman rakentamisesta – pala kerrallaan. Lottovoittoa on turha odotella.

    Kävin lukemassa viittaamasi artikkelin ja linkitän sen nyt tähän: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/siilasmaa-nokian-kaanteista-ei-koskaan-enaa/fqmh4UUe#!

    Nokiasta on syytäkin oppia. Lähes yhdessä yössä yhtiöstä, jota povattiin konkurssikypsäksi, tuli taas voittaja. Uuden kasvun synnyttäminen vaati henkistä kasvua. Enää ei ollut asioita, joista ei olisi ollut lupaa puhua. Kipeä, mutta tarpeellinen muutos.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s