Kehittäminen on ilomme

Luovuus on sitä, että arkisetkin asiat voidaan tehdä eri tavalla, jopa paremmin. Uutinen ei liene, että kehittämisessä on kysymys luovuudesta ja siten toimintatavasta, johon Jämsän kaupungin henkilöstöä pyrimme enenevässä määrin haastamaan, koska kuntapalvelut ovat suurissa muutoksissa. Mitä tämä sitten kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa? Luin Saku Tuomisen parin vuoden takaista kirjaa Luova järkevyys, arkisen luovuuden ylistys ja kirjan pohjalta kirjoitan seuraavat ajatukset.

Tarvitsemme ensiksikin kyvyn nähdä ongelmia ja asioita, jotka voisivat olla paremmin. Aina tämä huomaaminen ei ole itsestäänselvyys. Jostakin kumman syystä totumme vallitseviin olotiloihin. Hukkaako kiireen tunne tämän kykymme? Lapsillehan ihmettely on luontaista. Ammattitaitoa ei siten ole vain tietämys siitä MITEN asiat OVAT, vaan kyky pohtia miten asiat VOISIVAT OLLA. Luova järkevyys on Tuomisen mukaan siis sitä, että ongelmiin törmätessämme etsimme niihin ratkaisuja ja kokeilemme uusia tapoja miettimättä liikaa sitä, onko uusi idea pieni vai iso.

Näkijän kyvyn lisäksi tarvitsemme kehittääksemme rohkeutta, koska eri tavalla tekeminen on pelottavaa ehkä jopa työlästä, kun emme voi edetä automaattiohjauksella. Luovuus on asioiden yhdistämistä ja toimintatapa, jossa asioita kokeillaan vain, vaikka osa kokeiluista ei toimisikaan. Kehittämisen tavoitteena ei tarvitse olla täydellinen ratkaisu, ainoastaan parempi.

Voimme asennoitua siten, että jatkuva parantaminen helpottaa elämäämme. Työyhteisössä kehittäminen kuuluu kaikille eli kehittäminen toimintana on osa työpaikan kulttuuria, jota meidän on kyettävä synnyttämään ja samalla osoittamaan, ettei kokeilussa epäonnistuminen ole noloa mokaamista. Ongelmien ja kehittämismahdollisuuksien havaitseminen ei ole taakka, vaan ilo.

Mutta sanoista on päästävä tekoihin. Unelmoija on ihminen, joka ei saa mitään aikaan, mutta kehittäjänä olemme toimijoita. Ja toiminnassa kannattaa Tuomisen mukaan keskittyä varsinkin oman toiminnan kehittämiseen. Kehittämisen kulttuurissa kysymys on pysyvästä asenteestamme ongelmiin suhtautumisessa. Eli valittamisen sijaan etsimme ongelmiin ratkaisuja ja siirrymme suunnittelussa lillumisesta kokeilukulttuuriin. Haastankin teidät olemaan se joku, joka seuraavan kerran työyhteisön pohtiessa jotakin ongelmaa kysyy, mitä asialle voisimme tehdä ja miten se voisi olla.

Hannele Rahkonen
työhyvinvointikoordinaattori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s