Mukavuus ei maksa mitään

Olemme kunnissa matkalla opettelemassa yhä enemmän asiakaspalvelua. Tähän taas liittyy olennaisesti asiakaspalaute, jonka perusteella luontevasti harkitaan, tuleeko toimintaa kehittää johonkin suuntaan. Asiakaspalautteen vastaanottaminen on taitolaji, olipa se myönteistä tai rakentavaa / korjaavaa.

Yhdenlainen tähtihetki ja havainto merkityksellisestä asiakaspalautteen vastaanottajasta syntyi, kun siviilihenkilönä kysyin sähkön toimittajaltamme harva se päivä toistuvien lyhyiden sähkökatkojen syytä viime syksynä. Saadun palautteen ansiosta ymmärrän nyt, että sähkökatkot ovatkin hyödyksi meille. Lyhyet sähkökatkot ovat minulle kerrotun perusteella normaalia sähköverkon toimintaa ja ne suojelevat meitä pidemmiltä katkoksilta.

Tätä esimerkkiä matkien olen pohtinut humoristisessa mielessä, miten tämä kuntapuolella taipuisi toteutettavaksi. Eli että asiakkaan kokema ongelma voikin olla hyvä asia. En tiedä, miten sohjoisesta kadusta reklamoiva kuntalainen ymmärtäisi, jos sanottaisiin että tarjosimme hänen hyödykseen näin vaativan kelin ajoharjoittelua… Eikö se ole paljon tylsempää kertoa jonkun koneen rikon aiheuttaneen sohjoisuuden? Tämähän oli täysin teoreettinen esimerkki, oikeassa elämässä näin ei tietenkään kävisi.

Moni kunnan työ on näennäisen näkyvää, mutta silti monin osin niin havaitsemisen ulkopuolella perusarjessa. Lähinnä kuntalainen huomaa poikkeavuudet silloin kun arki ei suju, eikä silloin kun kaikki on kunnossa. Esimerkiksi julkisissa rakennuksissa asioiville on totuttua, että kiinteistötekniikka toimii. Suurelle yleisölle jää pimentoon, että sen wc:n toimivuuden salaisuutena tänään on edellisenä päivänä kiinteistönhoitajien ja pumppuauton yhteistoimin viemäristä metrien syvyyksistä ongittu hervoton paperimälli, jonka joku oli sinne ajattelemattomuuttaan survaissut.

Erään Jämsää isomman kaupungin katujen kunnossapidosta vastaava henkilö onnistui vakuuttamaan minut, että moka on oikeasti lahja ja niitä tarvitaan asioiden arvottamisessa. Monen asian tärkeys ymmärretään vasta sen pieleen menon jälkeen eli kaupungin töissä tämä tarkoittaa esimerkiksi jonkin hankkeen jäämistä odotettua suppeammaksi määrärahojen puutteessa tai vaikkapa vain sen konerikon aiheuttamaa laatupoikkeamaa aurauksen tasossa.

Tutkitusti positiivisuus kasvattaa lisää hyvää. Uskon tämän toimivan palautteen annossakin. Sitä positiivisen palautteen antamista voi harjoitella ja se ei maksa mitään, että on mukava. Uskoisin, että kaupunginkin työntekijöitä ilahduttaisi, kun niistä meidän kaupungin työntekijöiden työstämistä arjen pienistä tai suurista iloista kerrottaisiin niitä tekeville ihmisille.

Ja hei, palataksemme tähän henkilökohtaiseen sähköesimerkkiini, niin oikeasti alkutalven reilumman lumisateen aiheuttaman reilun kolmen päivän sähköttömyyden jälkeen olen ihan iloinen, jos ne lyhyet katkot ehkäisevät näitä pitkiä… Varsinkin kun standardien mukaisten sähkölaitteidemmekin tulee nämä kestää…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s