Etätyö katoamassa uuden työn tieltä?

JP Wirta bloggaa LinkedIn’ssä etätyön kuolemasta. Ei hän sitä tarkoita, että työtä ei enää tehtäisi etäältä. Hän tarkoittaa sitä, että työhön liittyvästä puheesta olisi katoamassa paikkaan liittyvä terminologia. Työkalut aika- ja paikkariippumattomaan työhön ovat olleet jo pitkään olemassa.  Työtä voi tehdä milloin ja mistä tahansa.

Vaikka työtä voi tehdä missä ja milloin vain, silti työtä koskevassa puheessa vilisevät termit työhuone ja työn suorituspaikka, eikä fyysisen työpaikan ulkopuolella tehty työ ole mitenkään yleistä edes asiantuntijoiden keskuudessa.

Itselläni on kokemusta etätyöstä. Lyhyen 8 kk projektin aikana työskentelin kotoa käsin ja erilaisissa vuorovaikutusverkostoissa. Fyysisellä työpaikalla kävin n. kerran viikossa henkilöstöpalaverissa. Tulosta syntyi tavoitteiden mukaisesti, mutta silti mielipiteeni uudesta (työpaikan ulkopuolella tehtävästä) työstä jakaa minut kahtia.

Yhtäältä ajattelen, että etäällä tehty työ tehostaisi ajankäyttöä kirjallisten töiden osalta. Toisaalta ajattelen että työpaikan välittömästä vuorovaikutuksesta on niin suuri hyöty tuloksellisen työn tekemisen kannalta, että en luopuisi siitä missään nimessä.

Teoreettisesti lähestyn asiaa systeemiteorian kautta. Ståhlea (2016) mukaillen menestyviä organisaatioita koskevassa systeemiajattelun teoriassa puhutaan iteraatiosta, millä tarkoitetaan aktiivista, runsasta ja  monisuuntaista vuorovaikutusta. Kysymys on siis siitä jatkuvasta ja nopeasta palauteprosessista tai toiminnasta, jonka avulla systeemin tuottama informaatio ja sen tuottamat mallit välittyvät nopeasti kaikkialle systeemiin. Iteraation avulla systeemillä on kyky uudistaa itsensä ja kopioida sisäisiä mallejaan mikrotasolta makrotasolle ja päinvastoin. Jotta iteraatio toimisi systeemissä, on kahden kriteerin täytyttävä: ensinnäkin vuorovaikutuksen on oltava epälineaarista ja toisaalta sen on perustuttava palautteeseen. Iteraatio on dialogista, ei tiedottavaa ja se tekee systeemistä spontaanin ja muutosherkän.

Iteraation puuttumisesta seuraa haasteita sekä etätyöhön, uuteen työhön että tähän perinteiseenkin työpaikalla tehtävään työhön. Jos työyhteisössä viestiminen perustuu asemaan, ratkaisuvaltaan tai organisaatiorakenteeseen, eikä se ole aktiivista, epälineaarista saati vuorovaikutteista, miten ihmeessä iteraation puute voisi korjaantua sillä että työ siirretään pois fyysisestä ympäristöstään tai kadotetaan fyysistä ympäristöä koskeva terminologia puheesta?

En toki väitä, ettei työyhteisöissämme olisi itearaatiota tai kyvykkyyttä keskusteluun. On sitä. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että fyysinen läheisyys on yhä edelleen varmin tae ja mahdollisuus epälineaariselle vuorovaikutukselle ja organisaation menestystarinalle.

Lähde: Ståhle Pirjo (2016): Itseuudistumisen dynamiikka – systeemiajattelu kehitysprosessien ymmärtämisen perustana, viitattu 3.1.2017: http://www.stahle.fi/itseuudistumisen_dynamiikka.pdf .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s