Jämsäläinen hyvän työn malli rakentuu

Jämsän kaupungilla kehitetään jämsäläistä hyvän työn mallia. Ajatus on kuvata keskeiset toimintatavat ja johtamiskäytänteet sekä tavoitteet työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden johtamiselle.

Marko Kestin työelämän laadun tutkimuksiin ja tuotoksiin perustuen kehitämme organisaation viittä keskeistä kyvykkyyttä: johtamista, esimiestyötä, toimintakulttuuria, osaamista ja prosesseja. Esimiesten kanssa, ja lähiaikoina myös henkilöstö osallisten, määrittelemme omia tavoitteita näille kyvykkyyksille. Tässä yhteydessä voimme puhua kyvykkyyksien johtamisesta.

Tavoitteenamme on yhtenäistää esimerkiksi esimiestyötä kaupungissamme. Esimiesten kanssa vahvistamme ja kehitämme kehittämispuheen olemassaoloa työyhteisöissä. Työelämän laadun sykemittari-kyselyn perusteella tehdyn työyhteisökehittämisen yksi keskeinen havainto oli, ettei työyhteisöjen vahvuus aina ole työn kehittämistä sisältävä puhe tai ihmisten toimintaan työyhteisöissä liittyvä puhe. Tämä ei tarkoita, että näissä työyhteisöissä oltaisi oltu tuppisuina, itse substanssista löytyy paljon puhuttavaa. Jossain määrin työ voi kehittyä tämänkin puheen kautta.

Jollakin lukijalla välähtää varmasti tässä kohtaa, että tavoittelemme innostuksenkin työkulttuuria. Näinkin voi sanoa. Innostuneisuus työssä auttaa työntekijän omaa jaksamista ja luo hyvää asiakkaalle. Innostuksen saavuttaminen ei synny käskemällä. Sitä voimme lisätä näiden keskeisten kyvykkyyksien kautta. Esimerkiksi esimiesten tietoisuudella henkilöstön kuuntelemisen tärkeydestä ja siitä, että esimiehemme rohkaisevat henkilöstöä kokeiluihin ja keskusteluun työn kehittämiseksi. Edelleen tarvitsemme johdon tukea kokeilujen sallimiseksi ilman niiden tukahduttamista kunnallisen byrokratian mahdollistamiin koukeroihin.

Innostusta laajempi kuva on henkilöstölähtöinen kehittäminen, joka esimiehen kannustavien toimien lisäksi edellyttää meidän jokaisen omaa vastuuta työstämme ja samalla sen kehittämisestä osana ammatillisuutta. Kuten Marko Kesti on yhdessä esimieskoulutuksessamme todennut, työn tulos on yhteistyön tulos, sen ymmärtäminen on jo toimintakulttuurinkin näkökulmasta toimintaa valtavasti herättelevä oivallus.

Kun keskeiset organisaaton kyvykkyydet, johtaminen, esimiestyö, toimintakulttuuri, osaaminen ja prosessit ovat kunnossa, on meillä mahtavat edellytykset siihen hyvään työhön, jonka ilmentymä ovat tyytyväiset asiakkaat, kaupunkilaiset.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s