Kesäsomettajan ajatuksia

Jälleen kerran on aika kirjoittaa viimeinen blogipostaus. Kaksi kuukautta Jämsän kaupungin kesäsomettajana on mennyt silmänräpäyksessä. Viime kesänä jo tutuksi tulleet työskentelytavat palautuivat nopeasti mieleen ja pääsin heti ensimmäisinä päivinä pureutumaan kesäsomettajan arkeen. Jämsän kokoinen paikkakunta tarjoaa yllättävän paljon nähtävää ja koettavaa. Kahdessa kuukaudessa ei ehdi mitenkään vierailemaan kaikkialla, sen sain kesän aikana huomata!

Luonto tulee lähelle Jämsää

”Tavallisten” sometustöiden lisäksi on ollut hienoa tutustua jämsäläisiin yrityksiin, niiden historiaan ja niitä pyörittäviin henkilöihin. Yritysvierailut lisäsivätkin runsaasti tietämystäni Jämsän alueesta. Yritysvierailuilla olen käynyt yhdessä Jämsän Ask me -matkailuneuvoja Heidin kanssa. Jaoimme työtehtävät yritysvierailuilla niin, että Heidi lahjakkaana kirjoittajana keskittyi tekstiin ja minä puolestaan valokuvausharrastajana otin valokuvia. Yhteistyö yritysjulkaisujen merkeissä sujui Heidin kanssa hienosti – suuri kiitos siis hänelle!

Soutelu ja kalastaminen työpäivän aikana ei ehkä kuulu tavanomaisimpiin työtehtäviin?

Moni tapahtuma kuuluu jämsäläiseen kesään ja kulttuuriin. Somettajan näkökulmasta oli erityisen hienoa huomata, että kesätapahtumia saatiin tänä kesänä järjestää. Vaikka korona jyllääkin edelleen, saimme nauttia esimerkiksi markkinahumusta heinäkuun alussa, Himoksen kesätapahtumista sekä hevosurheilusta Kilpakorvessa. Viime kesänä nämä tapahtumat jouduttiin suurelta osin perumaan.

Kesämarkkinat oli yksi odotetuimmista tapahtumista, ainakin kesäsomettajan mielestä

Yhteensä kolmen kuukauden kesäsomettajakokemuksella uskallan suositella lämpimästi kesäsomettajan työtä muille nuorille – erityisesti heille, jotka pitävät itsenäisestä työstä ja toimimisesta teknisten laitteiden ympäröimänä. Some- ja valokuvaustaustasta on hyötyä (terveisin 6000 kuvaa kesän aikana ottanut), eikä kirjoitustaidostakaan ole mitään haittaa. Tekniikkanero ei tietenkään tarvitse olla, sillä työkaverit neuvovat kyllä tarpeen mukaan. Peukkua onkin nostettava myös työilmapiiristä – tulevien vuosien kesäsomettajat tulevat varmasti viihtymään!

Jämsä jää sydämeen

Nyt on kuitenkin aika kiittää teitä tästä kesästä ja some-tilien seuraamisesta. Toivottavasti kuvista ja teksteistä on ollut iloa! Allekirjoittaneen hommat jatkuvat syksyllä Kuopiossa opiskelujen merkeissä. Varmaa on kuitenkin se, että Jämsässä tulen vierailemaan vapailla – Jämsä nimittäin jää sydämeen!

Aurinkoista kesän jatkoa! ☀

— Timo Marjala, kesäsomettaja

Yksi kommentti artikkeliin ”Kesäsomettajan ajatuksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s