Mistä sen tietää, mitä pitäisi tehdä?

”Pitäisi vähän miettiä asioita eteenkin päin!”, kovisteli yksinhuoltajaäiti teiniä, kun kesätienestit oli pistetty menemään shoppailuun ja hauskaan aikaan kavereiden kanssa. Edessä oli lukion toinen vuosi, kurssikirjojen osto, lukiolaisten bileet, harrastusmenoja ja monta muutakin rahan reikää. Osa menoista oli ennustettavissa (kurssikirjojen osto), osasta oli viitteitä (kännykän takkuilu), osaa ei voinut mitenkään aavistaa (äidin vakava sairastuminen autoimmuunisairauteen).

Kunta on kuin yksinhuoltajaäiti, jolla on monta lasta huolehdittavana. Kunnan lapsia ovat kunnan järjestämät palvelut mukaan lukien konsernin toiminta.

Trendit

Trendillä tarkoitetaan kehityssuuntaa, taipumusta tai suuntausta joka kuvaa pitkän aikavälin kehitystä. Trendejä ovat mm. väestöennusteet, verotuloennusteet sekä kaupungistuminen ja ilmastonmuutos. Trendeistä on helppo saada tietoa. Niitä tutkitaan, niistä kirjoitetaan ja niistä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Esimerkkiperheessä trendin virkaa toimittaa lukion kurssikirjojen ostaminen. Kurssikirjojen ostaminen tulee eteen väistämättä, niiden hinnan voi laskea ja ostamisen aikataulunkin arvioida.

Trendien seuraaminen kunnan toiminnassa kannattaa ja sitä tehdäänkin mm. talousarviota ja tulevaisuutta koskevia suunnitelmia laadittaessa. Kaikki ei tietenkään aina mene trenditiedon mukaan. Tulee yllätyksiä ja trendikin voi johtaa harhaan. Niihin tilanteisiin olisi hyvä olla varautunut.

Heikot signaalit

Heikko signaali on merkki uudesta nousevasta asiasta, tapahtumasta tms., joista voi tulevaisuudessa tulla jotain merkittävää ja suurta. Heikon signaalin tunnistaa usein siitä, että se jakaa mielipiteitä, herättää paheksuntaa ja on jopa epäuskottava. Esimerkkiperheessämme heikon signaalin virkaa toimittaa teinin kännykän takkuilu. Perheen teini on valitellut kännykän sammahtelua ja akun huonoa kestoa. Äiti on teinin valittelut kuitannut turhana jupinana (”teini toivoo hienompaa puhelinta”) tai kännykän kovasta käytöstä johtuvana asiana (”pitääkö sitä koko ajan roikkua netissä”) ja ärsyyntynytkin puheista. Jossain vaiheessa heikko signaali kuitenkin realisoituu nousevaksi asiaksi, kun huomataan että puhelimen päivittäminen ei enää onnistu teknisen syyn vuoksi ja uuden osto on edessä.

Kunnan toiminnan kannalta heikkojen signaalien tunnistaminen on haastavaa, muttei mahdotonta. Professori Sirkka Heinonen oli 2010 pohdiskellut Mäntsälän kunnan maankäyttöön vaikuttavia heikkoja signaaleja. Heinosen bongaamat signaalit olivat:

  • Downshiftaaminen (=vapaaehtoinen kulutuksen vähentäminen)
  • Slow life (=slow filosofiassa annetaan aikaa ja tilaa rentoutumiselle ja luovuudelle, minkä tuloksena hyvinvointi ja elämän laatu kohoavat)
  • Vertikaaliviljely (,jossa kattopuutarhat, kaupunkiviljely, kompostointi, jne. lisääntyvät)
  • Peer-to-peer –opinto- ja koulutusmalli (,jossa opetus ja koulutus monen suuntaistuvat ja vertaisoppiminen lisääntyy)
  • Keinolihan tuotanto (,jossa keinotekoista lihaa aletaan tuottaa tuotantolaitoksissa ja karjankasvatus harvinaistuu)

Miltä kuulostaisi Jämsän kaupungin maankäytön suunnittelun näkökulmasta? Olisiko uskottavaa? Voisin kuvitella, että ainakin keinolihan tuotanto jakaa mielipiteet, vaikka mahdollista se taitaa olla ainakin muutaman vuosikymmenen päästä täälläkin.

Mustat joutsenet

No kaikista muutoksista ei ole näkyvissä edes niitä heikkoja signaaleja. Kun puhutaan mustista joutsenista, tarkoitetaan erittäin epätodennäköistä tapahtumaa, jolla on kolme luonteenomaista piirrettä: ne eivät ole ennustettavia, niillä on valtava vaikutus ja osaamme kehitellä niille jälkikäteen selityksen. Mustia joutsenia ovat olleet esimerkiksi globaali finanssikriisi, Turun puukotus, sekä Facebookin valtava menestys.

Esimerkkiperheessämme mustan joutsenen virkaa toimittaa perheen äidin vakava sairastuminen autoimmuunisairauteen. Musta joutsen on ennakoimaton siksi, että perheen äiti on pitänyt itsestään huolta ja käynyt säännöllisissä terveystarkastuksissa. Vakava tilanne on sen vuoksi, että äidin sairastumisen myötä perheen tulot romahtavat ja äidin edellytykset tukea teiniä koulutyössä heikkenevät. Jälkikäteen voidaan selittää, että äidin sairastama akuutti infektio on syynä odottamattoman sairauden puhkeamiseen, mutta täydellistä parannuskeinoa ei ole.

Myös kunnan toiminnan kannalta mustia joutsenia voi ilmestyä horisonttiin. Ne voivat olla elinkeinoelämään liittyviä, johtua poliittisista päätöksistä valtakunnantasolla, syntyä ekologisen katastrofin myötä, jne. Niitä pidetään epätodennäköisinä, mutta niiden seurauksena kunta väistämättä on polvillaan. Nostan esiin kolme esimerkkiä historiasta: Stora Enson tehtaan lakkauttaminen Kemijärvellä, VT – 9:n rakentaminen Päijänteen itäpuolelle ja Tshernobyl Venäjällä. Olisiko kukaan oikeasti osannut ennustaa tapahtumia?

Mitä tehdä, kun ei kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu?

On totinen tosi, että tulevaisuutta ei voi ennustaa. Paraskin tulevaisuusskenaario on aina kuvaus pistetodellisuudesta, joka ei tapahdu sellaisenaan. Syytä ei silti ole vaipua synkkyyteen, sillä yhdestä arkijärkisestä tavasta valmistautua tulevaisuuteen olen kuullut ja kerron nyt teillekin.

Konkretisoina asiaa esimerkkiperheemme tapauksessa. Perheellä on kolme vaihtoehtoista tulevaisuutta:

  1. Äiti menehtyy ja teini jää yksin
  2. Äiti jää kroonisesti sairaaksi, eikä kykene enää tuottavaan työhön
  3. Äidin krooninen sairaus saadaan hallintaan ja hän pystyy palaamaan työelämään

Vaihtoehtoisia tapoja toimia on ainakin kaksi: asiat voidaan jättää ennalleen ja odottaa muiden tekemiä ratkaisuja tai sitten voidaan tehdä päätös, joka on toimiva jokaisessa tulevaisuudessa. Esimerkiksi kollektiiviin muuttaminen voisi toimia. Yhteisasuminen olisi edullisempaa, kollektiivin sosiaaliset verkostot tukisivat sekä teiniä että äitiä ja kollektiivin jäseniltä olisi mahdollista saada myös käytännön tukea erilaisiin elämän haasteisiin. Vaikka tulevaisuus toteutuisi synkimmän vaihtoehdon mukaisesti, teini ei jäisi aivan yksin.

Vastaava esimerkki kunnan kontekstissa voisi olla sellainen jossa kunnalla on kolme vaihtoehtoista tulevaisuutta:

  1. Kertakaikkinen kuihtuminen
  2. Tyylikäs taantuminen
  3. Lievä loisto

Erilaisilla tulevaisuuksilla on erilaiset ominaisuudet, mutta kaikkien vaihtoehtojen kohdalla voidaan pohtia, minkälaisia toimenpiteitä on tehtävä, jotta kunta pärjää parhaiten kussakin tulevaisuudessa. Jos löytyy sellaisia toimenpiteitä tai asioita, joista on hyötyä kaikissa tulevaisuuksissa, juuri niitä pitääkin tehdä ja juuri siksi myös tulevaisuuden vaihtoehtojen tutkiminen kannattaa.

 

Tulevaisuutta on opeteltava ajattelemaan

Jämsän työelämän SYKE –kyselyssä esitettiin kysymys: ”Organisaatiomme valmistautuminen tulevaisuutta varten.” Kysymykseen saatiin liki 160 hyvää vastausta, joista suuri valtaosa keskittyi pohtimaan omaan työhön tai välittömään työyhteisöön liittyviä ajatuksia. Tulevaisuutta tarkasteltiin seuraava vuoden tai taloussuunnittelujakson mittaisena.

On luonnollista ja ymmärrettävää, että kiivaassa työelämän rytkeessä lähitulevaisuus ja arkipäivän työhön liittyvät haasteet ovat päällimmäisenä mielessä, mutta maailman muuttuessa täytyy pystyä katselemaan pidemmälle.

Miksi tulevaisuutta on ajateltava? Eikö riitä, että hoitaa työnsä hyvin?

Tärkein syy tulevaisuuden ennakoinnille ja tulevaisuusajattelulle on muutos (ja se jos joku on pysyvää). Tulevaisuusajattelun hyödyt on helppo konkretisoida liike-elämän esimerkillä: jos osaisimme aavistaa, minkälaisille uusille tuotteille tai palveluille on markkinat 10 vuoden päästä, syntyisi siitä meille mahtava liiketoimintaetu, jonka avulla voisimme rikastua ”Rockefellereiksi”. Ennakointi on tärkeää yrityksissä, mutta yhtä tärkeää se on myös kunnissa. Toisaalta muutosta on syytä tarkastella mahdollisuuksien ja toisaalta myös uhkien tai riskien kannalta.

Kokretisoidaan asiaa vaikka rekrytointiprosessin kautta. Vakinaisen henkilön rekrytointi on aina päätös, joka vaikuttaa organisaation tulevaisuuteen laaja-alaisesti ja pitkäaikaisesti. Henkilö rekrytoidaan aina kokonaisuutena asenteineen, osaamisineen ja valmiuksineen kehittyä. Kunnat ovat suuren muutoksen kourissa, johon liittyy suuri määrä trendejä, joista mainittakoon digitalisaatio, robotiikka, alustatalous, ilmastonmuutos, demokratian kritiikki, kaupungistuminen, jne. ja kaikki nämä edellä mainitut tulevat vaikuttamaan mm. yleisammattimiehen tehtävänkuvaan tulevaisuudessa. Jos rekrytointi tehdään katsellen tulevaisuuteen yhden vuoden säteellä, eikä olla valmiita tarkastelemaan yksittäistä yleisammattimiehen vakanssia osana laajempaa kuviota, voidaan olla tilanteessa, jossa hätäisesti tehty rekrytointi osoittautuu huonoksi päätökseksi. Rekrytoitu yleisammattimies Tatu-Taitava Lapionheiluttaja on kyllä huipputason lapioija, muttei kykene ohjelmoimaan robottia, joka tulee hoitamaan lapiohommat viiden vuoden päästä.

Riittävästi vuorovaikutusta

Esimiesten arkitodellisuus on tietysti sitä, ettei yksittäisiä ratkaisuja voi alkaa liiaksi vatuloimaan. Ei yksittäisen työtuolin ostamisesta kannata laatia tulevaisuusskenaarioita tai pohtia ilmastonmuutoksen vaikutuksia työtuolin hankintaan. Karavaani kulkee ja se on pidettävä toimintakuntoisena tekemällä arkielämään liittyviä ratkaisuja.

Mielessä on kuitenkin pidettävä, että isoa organisaatiota tai tulevaisuuden kuntaa ei voi johtaa pelkästään arkisten ratkaisujen pohjalta. On oltava isompi kuva tulevasta. On oltava yhteinen käsitys siitä, mihin pyritään ja se on rakennettava ja ennen kaikkea ymmärrettävä yhdessä. Yhteisen tulevaisuudenkuvan rakentaminen ei tapahdu yksittäisen työpöydän takana, vaan edellyttää vuorovaikutusta työyhteisössä, työyhteisön ja organisaation johdon, sekä työyhteisön ja asiakkaan kanssa.

Kenelläkään yksilöllä ei voi olla varmaa tietoa tulevaisuudesta, eikä kenenkään tulevaisuutta koskeva käsitys ole väärä. Tulevaisuutta koskevaa näkemystä ei siis voi tilata höyryihin tuijottelevilta ennustajaeukoilta, vaan se on rakennettava vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Tulevaisuusajattelu tukee työssä jaksamista

Epävarmuuden sietäminen, kyky luovaan ongelmanratkaisuun ja kyky organisoida ja kehittää itseään ovat nykypäivän työelämän metataitoja, joita voi kehittää, mutta niitä ei voi pitää itsestään selvyytenä. Hyvin monelle meistä työssäkäyvistä muutoksen mukana eläminen ja siihen liittyvien haasteiden ratkominen on sula mahdottomuus ainakin yksin. Omaan työhön kohdistuvat vaatimukset tuntuvat mahdottomilta, kun työn laajempi kehys on hahmottumatta.

Ajatellaanpa sitä Tatu – Taitava Lapionheiluttajaa: yleisammattimiestä joka on palkattu kaivamaan. Tatu tekee työtään suurella sydämellä ja hänen on hyvin vaikea ymmärtää, miksi kaivurirobotti yleensä hankitaan saati ryhtyä hankkimaan kaivurirobotin ohjelmointiin liittyviä taitoja. Tatun motivaatio työn tekemiseen heikkenee ja tyypilliseen tapaan sisäisiin ristiriitoihin etsitään ratkaisua pullon pohjalta, mikä väistämättä heikentää myös työkykyä.

Monta asiaa olisi voitu tehdä toisin. Rekrytoinnissa olisi voitu ottaa huomioon kehityksen laaja kehys ja hakea yleisammattimiestä, jolla olisi joko robotiikan osaamista tai minimissään ymmärrys siitä, että työ on muuttumassa.  Tatu-Taitava olisi voitu ottaa mukaan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun, jossa yhteiskunnallinen muutos (robotisaatio), toimialaan liittyvät muutokset (kaivurirobottien hinnan aleneminen ja taukoamaton, väsymätön työsuoritus) ja toisaalta Tatu-Taitavan motivaatio oman työnsä kehittämiseksi olisi tehty näkyviksi.

Jotta ei tarvitse koskaan jälkiviisaasti todeta, miten olisi tullut toimia, kannustan vuorovaikutukseen tulevaisuutta koskevan tiedon rakentamiseksi. Arkityö on tietysti hoidettava vatuloimatta, mutta aika ajoin olisi hyvä kysyä itseltään, työyhteisöltään, kollegoiltaan, päättäjiltä ja asiakkailta, mihin maailma on menossa. Ei se ainakaan päätöksenteon laatua heikennä, että kysyy.

Dia2

Voihan VUCA sentään

Mitä yhteistä on Katrinalla, Harveyllä, Irmalla, Josella, Marialla ja VUCA:lla?

Ensimmäiset viisi ovat trooppisia hirmumyrskyjä, jotka ovat runnelleet mm. Karibian meren rannikkoalueita hirmuisilla voimillaan. VUCA sen sijaan ei ole luonnonilmiö, vaan se on yhteiskunnan muutosilmiö, mille on ominaista kompleksisuus, epävarmuus ja räjähdysherkkyys. VUCA on yhteiskunnallinen hurrikaan, jonka vallitessa meillä täytyy olla uudenlaista valmiutta sietää keskeneräisyyttä ja epävarmuutta ja sen vallitessa meidän on pakko muuttaa nykyistä tapaamme suunnitella ja päättää asioista.

Ihmisillä on taipumus tehdä ja odottaa yksinkertaistettuja, mustavalkoisia ratkaisuja, jotka eivät ota huomioon asioiden kompleksista luonnetta ja nopeutuvia muutoksia. Asiat ratkaistaan perinteisten kehityskulkujen (tilastolliset ennusteet) perusteella, asiat ratkaistaan standardien (byrokratia, hierarkia, laatujärjestelmä…) mukaan, asiat ratkaistaan perinteisen toimintakulttuurin pelisääntöjen perusteella, jne. ”Taantumukselliset ideat saavat laajaa kannatusta, koska ahdistus moderniin elämään kuuluvan muutoksen keskellä on laajasti jaettu kokemus”, toteaa Antto Vihma: ”Nostalgia on mahtava poliittinen voima.”

Yhteiskunnallisen hirmumyrskyn – VUCA:n tunnistaa siitä, että välttämättömien korjausliikkeiden määrä lisääntyy. Tehty päätös vaatii tuekseen täydentävien päätösten ketjun, kun toimintaympäristö, on muuttunut äkillisesti. Koitanpa konkretisoida asiaa:

Seppo A. Sikanen on toiminut jo kymmeniä vuosia hotelliyrittäjänä. Business on ollut kannattavaa. Kävijöitä on ollut ympäri vuoden ja käyttöaste on ollut korkea, sillä kaupungissa järjestetään ympäri vuoden merkittäviä tapahtumia. Kaupungin tavoitteena on kasvattaa tapahtumatoimialaa ja se tukee tavoitteen toteutumista sekä kaavoitukseen, markkinointiin, että kiinteistökehittämiseen liittyvin hankkein. Kaupungissa toimii useita festivaalialan yrityksiä, joiden tulevien vuosien suunnitelmat vakuuttavat Seppo A. Sikasen siitä, että tapahtumakävijöitä tulee riittämään. On aika investoida. Seppo ottaa 10 miljoonaa euroa velkaa ja aloittaa uuden hotellin rakennushankkeen kaupungilta vuokraamalleen tontille.

Maailma muuttuu nopeasti. Matkailijoiden määrä ei lisäänny odotetusti talouden laskusuhdanteen, ja turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Kaupunki myy rahapulassa kaksi vajaakäytöllä ollutta vuokrataloyhtiötään yksityisille toimijoille. Talot remontoidaan ja asunnot laitetaan vuokralle sekä booking.comin, että Airbnb:n. Sepon hotellien käyttöaste romahtaa. Vanhankaan hotellin käyttöaste ei riitä voitolliseen tulokseen. Jotain tarttis tehdä.

Sepon puoliso Raija T. Sikanen työskentelee sosiaalijohtajana kaupungilla. Hän on mukana soteuudistuksen valmistelussa ja hänellä on tarvittava osaaminen ja pätevyys sosiaali- ja terveysalan yrityksen perustamiseen. Seppo ja Raija tekevät päätöksen hotellin muuttamisesta mielenterveyskuntoutukseen soveltuvaksi yksiköksi. Asiakkaita riittäisi, jos soteuudistuksessa kaavailtu valinnanvapaus toteutuisi. Raija päättää irtisanoutua ja ryhtyy käynnistämään uutta yritystoimintaa. Seppo ja Raija yrittävät pelastaa Sepon elämäntyön. Eläkeikään on vielä aikaa. Eduskunnasta riippuu, auttoiko korjausliike, vai onko kaikki vielä kertaalleen aloitettava alusta….

Sepon ja Raijan tarinan opetus on siinä, että tietoon menneistä hyvistä vuosista ei enää voi luottaa yritystoiminnassa, saati kuntien päätöksenteossa. Tarvitaan nopeampaa ja joustavampaa toimintaa ja kykyä tehdä ratkaisuja tulevaisuutta koskevan epävarman tiedon varassa. Nopeampi ja joustavampi toiminta ei tarkoita hätäilyä tai huonoa laatua, vaan sitä että on valmiutta tehdä ratkaisuja irrallaan nostalgisista voimista.

Olen kehittänyt Valtiokonttorin kollegani Maarit Hildènin kanssa tulevaisuusajattelun kypsyysmallia, jonka perusidea liittyy siihen, että yrityksissä ja organisaatioissa on erilaisia kyvykkyyksiä tai kypsyysasteita tulevaisuusajatteluun. Työyhteisön arki on usein täynnä operatiivista tekemistä. Aikajänne on lyhyt ja toiminta on reaktiivista. VUCA:laisessa yhteiskunnassa täytyisi pystyä näkemään pidemmälle kuin juuri siihen omaan työhuoneeseen tai työvuorolistaan asti.

Tulevaisuusajattelun kypsyysmalli

Sepon ja Raijan tulevaisuuteen liittyy mahdollisuus elämäntyön säilymisestä uuden liiketoiminnan perustamisen myötä, mutta myös konkurssin riski leijuu ilmassa. Entä jollei valinnanvapaus toteudukaan…. Kunta ei ajaudu konkurssiin niin kuin Seppo A. Sikanen, mutta myös kunnan toimintaympäristössä tapahtuu. Tuorein (ja harmillinen) yllätys saatiin, kun STM ei halunnut päättää Jämsän sairaalan ympärivuorokautisesta päivystyksestä, vaan siirsi ratkaisun Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Kai siinä haluttiin vältellä tulevaisuutta koskevan ratkaisun tekemistä, kun luukutettiin asia eteenpäin. Voihan VUCA sentään. Hivenen kypsempää tulevaisuusajattelua olisin STM:ltä odottanut.

 

Riittävä on tarpeeksi

SITRA:n julkaisemassa megatrendikortissa todetaan, että materiaalisen hyvinvoinnin lakipisteen saavuttaminen hyvinvoivissa väestöryhmissä synnyttää ”nyt riittää”-ajatteluksi kutsutun trendin. Hyvinvointi ei lisäänny enää hankkimalla materiaa vaan nimenomaan rajaamalla sitä. Hyvä elämä arvona korostuu.

Megatrendillä tarkoitetaan valtasuuntausta, eli jotain sellaista asiaa, jonka pitäisi olla maailmalla suhteellisen vallitseva asia. Itse huomaan usein pohdiskelevani, kenen totuuteen monet mediasta luettavat näkemykset, mutta myös SITRA:n megatrendit, perustuvat? Ettei vaan olisi kysymys siitä hurskaasta toiveesta? Itselleni trendi on mieluisa, jopa arvokas: kuluttaa vähemmän, päästä turhasta eroon, kierrättää ja kasvattaa lapsensakin arvostamaan muuta kuin materiaa, mutta siitä huolimatta en voi sulkea silmiäni maailmalta joka huutaa minulle, ettei megatrendi ole totta edes hyvinvoivissa väestöryhmissä. Mitä mieltä sinä olet?

Nuorten velkaantuminen

Kahvipöytäkeskustelussa kerroin tarinan 90-luvulta nuoruuden ystävästäni, jolla oli Aktiiviraha, Käyttöluotto ja Stockan luottokortti. Kortti vinkui vaatekaupassa ja tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla, kunnes kulutusluottovelasta ei enää selvinnyt osa-aikaisen myyjän tuloilla. Onneksi apu löytyi, kun pankki suostui neuvottelemaan kulutusluotot yhdeksi kokonaisuudeksi. Tänä päivänä ystäväni omistaa asunnon, käy vakinaisessa työssä ja harrastaa monipuolisesti. Kaikille ei käy yhtä hyvin. Aktian julkaiseman Talouden aika artikkelin mukaan maksuhäiriöt ovat lisääntyneet huomattavasti viime aikoina, etenkin nuoren keskuudessa. Vuonna 2016 noin 13 prosentilla 25–30-vuotiaista oli maksuhäiriö. Minulle nuorten maksuhäiriöiden suuri määrä kertoo siitä, että kulutusjuhla on käynnissä. Nuoret ottavat velkaa ja ostavat edelleen yli varojensa. Ehkä otsikon riittävä on tarpeeksi onkin jotain sellaista, johon ei ole varaa ilman velkaa?

Kulutus on tärkein talouskasvun tekijä

Kulutus on tärkein talouskasvun tekijä. Niin meitä on opetettu uskomaan ja miksi emme uskoisi. Kulutetaan lisää, kulutetaan uutta, kulutetaan, vaikka ei olisi tarvettakaan.  Kulutus on tietysti myös oikeutemme. Kun teemme työtä, tulee meillä olla oikeus käyttää ansiotulomme siihen, mihin sydämemme halajaa. Ja niinhän myös teemme? Itse en ole yhtään muita parempi. Kuluvan viikon aikana olen ostanut ruokaa, pesuaineita ja polttoainetta sekä matkustanut, mutta myös hankkinut tavaraa (kaksi kirjaa, neljät sukat ja matkalaukun), joita ilman elämä olisi ollut vähän tylsempää, mutta silti ihan onnellista. Ei siis jälkeäkään riittävä on tarpeeksi ajattelusta omassa elämässäni.

Kulutuksen ohella toivoisin tietysti keskusteltavan siitä, miksi jatkuva kasvu on niin arvokasta ja tärkeää, että sen alle tallataan mm. Maapallon tai luonnon kantokyky. Oikaisen nyt aika paljon, mutta eikös mm. hirmumyrsky Irma kerro aika mahtavaa tarinaa siitä, mitä on tapahtumassa kun talouskasvu asetetaan ilmastonmuutoksen torjunnan edelle?

Konmaritus

No on tietysti myös viitteitä siitä, että riittävyys on yleistymässä. Marie Kondon ideologiassa konmarituksessa perusidea on se, että kaikilla asioilla on paikkansa (järjestys) ja kaikesta, jota et käytä ja johon sinulla ei ole tunnesidettä, voi luopua (ja myydessäsi tavaran eteenpäin jopa ansaita rahaa). Jokainen taaplaa tyylillään ja tunnen useita naisihmisiä, jotka ovat konmaritukseen hullaantuneetkkin. Itse en kuulu joukkoon. Osin siihen syynä ovat ihanat teinit, joita meillä kotona asuu (asiat eivät koskaan pysy paikallaan), mutta myös uskoni siihen, että useimpia asioita voi käyttää joskus. Jos ei siihen, mihin se on tarkoitettu, niin johonkin muuhun.

Talous

Olipa megatrendi totta tai ei, kulutuskäyttäytymistä ja esiin nostamiani ilmiöitä sietää pohtia myös kunnan tasolla. Ylivelkaantuminen on mahdollista varsinkin nyt kun kuntataloudessa ovat edessä katovuodet,  jos kulutuksen annetaan karata käsistä.

 

 

 

Kolme näkökulmaa kuntatyön tulevaisuudesta

sosiaalinen_intranetOlipa kerran kolme ystävää, kolme menestyvää kuntajohtajaa, jotka tapasivat illallisella ja alkoivat keskustella kunnissa tehtävän työn tulevaisuuteen vaikuttavista muutoksista.

Hannu oli sitä mieltä, että teknologiset muutokset ovat kaikkein tärkeimpiä. Hän väitti, että teknologisen uudistukset ja keksinnöt, niin kuin robotit, tekoäly ja automatisaatio vaikuttavat eniten kunnassa tehtävään työhön. Veikko oli eri mieltä. Hänen mielestään ei voi nimetä yksittäistä asiaa, joka vaikuttaa eniten kunnan tulevaisuuteen. Kuntien on varauduttava siihen, että ennakoimattomat häiriötekijät, ovat niitä jotka tulevat eniten muuttamaan kunnassa tehtävää työtä. Tarvitaan skenaarioita totesi Veikko.

Raimo tuhahti. Hänen mielestään kollegojen ajattelussa ei ollut mitään uutta. Heidän näkemyksensä vaan toistivat kuntajohtajien yleisiä uskomuksia siitä, miten kuntaa pitää johtaa. Mikään ei tulisi muuttumaan sillä tavalla kuntatyössä ja kollegat yllätettäisiin jatkossakin housut kintuissa. Erilaisista näkemyksistä syntyi kiivas keskustelu, jonka päätteeksi Hannu, Veikko ja Raimo sopivat tulevaisuusprojektien käynnistämisestä. Sovittiin myös uudesta tapaamisesta, jossa tulokset luvattiin esitellä.

Hannu palkkasi tunnetun asiantuntijayrityksen laatimaan selvityksen siitä, mihin teknologiaan kunnassa kannattaa panostaa. Hän oli sitä mieltä, että oikeiden ratkaisujen tekemiseksi täytyy olla tieteellisesti todistettua faktatietoa tulevaisuudesta ja että sen tuottamisesta kannattaa maksaa. Asiantuntijayritys teki työtä käskettyä: ekstrapoloi trendejä ja laati simuloituja malleja. Hannun kunnalle suositeltiin keinoälyprojektia viranhaltijapäätösten tehostamiseen, kuljettajattomia autoja koulukuljetuksiin ja robotteja kiinteistöjen kunnossapitoon. Hannu oli kiitollinen, mutta hämillään: mihin tarttua ja mitä tehdä? Asiantuntijayritys tarjosi ratkaisuksi toimeenpanoon liittyvää konsultointiprojektia.

Veikko sen sijaan käynnisti ennakointiprojektin, jonka tavoitteena oli tutkia erilaisten ennakoimattomien muutosvoimien vaikutusta kunnassa tehtävän työn tulevaisuuteen. Kuntaan koottiin asiantuntijoista koostuva projektiorganisaatio, joka skannasi heikkoja signaaleja, toteutti delfoikyselyjä ja järjesti aivomyrskyjä. Prosessin tuloksena syntyi joukko kauniisti kuvitettuja ja yksilöityjä tulevaisuudenkuvia eli skenaarioita, joilla oli osuvat ja mielenkiintoiset nimet. Skenaariot olivat onnistuneita Veikon mielestä, mutta työntekijät ja esimiehet eivät ymmärtäneet, miten ne liittyvät päivittäiseen työhön. Pian kaikki jatkoivat työnsä tekemistä entiseen malliin ja skenaariot alkoivat pölyyntyä kirjahyllyissä.

Myös Raimo käynnisti tulevaisuusprojektin kunnassaan. Hän rohkaisi esimiehiä ja työntekijöitä käynnistämään arkipäiväisiä tulevaisuusprojekteja ja toteuttamaan niitä jokapäiväisessä työssään, aina kun se tuntui järkevältä. Ison ja kalliin tulevaisuusprojektin sijaan Raimo kannusti tavoitteellisiin tulevaisuuskeskusteluihin sekä kokeiluihin työporukoissa ja kutsumaan keskusteluun myös kunnan ulkopuolisia tahoja. Luottamushenkilöt huolestuivat: oliko kunta oli ajautumassa kaaokseen: vapaamuotoisia kokoontumisia, keskusteluja ja kokeiluja kaikilla organisaation tasoilla. Johtiko sitä kukaan? Raimolla oli kuitenkin ajatus. Hän edellytti, että työporukoissa mietitään perustellusti, minkälainen tulevaisuus on haluttava ja minkälainen ei ja miten työporukka toimii ja mikä sen rooli on osana isompaa kokonaisuutta (ei pelkästään oma yksikön, toimialan tai yksittäisen kunnan kannalta). Raimo ei yrittänyt laatia ennusteita, eikä skenaarioita. Hän halusi muuttaa sitä, miten työntekijät ymmärtävät tulevaisuuden ja vaikuttaa siihen, että työtä myös kehitetään muuttuneen tulevaisuuskäsityksen pohjalta. Raimon käynnistämän tulevaisuusprojektin tuloksena kunta alkoi kehittää palvelujaan ja kunnassa tehtävää työtä proaktiivisemmin. Tarve sammutella tulipaloja pieneni.

Kolme ystävää, kolme kuntajohtajaa, Hannu, Veikko ja Raimo tapasivat uudestaan. Hannu esitteli kuntansa kehitystä kuvaavat ennusteet ja Veikko upeasti kuvitetut skenaariot. Raimo oli hiljaa. Hänellä ei ollut mitään esiteltävää. Hän ymmärsi Hannun ennusteiden ja Veikon skenaarioiden merkityksen, mutta myös sen mitä niistä puuttui. Esittelyaineistojen tuottamisen sijaan Raimo ja hänen kuntansa olivat onnistuneet siinä, että he olivat valmiimpia kohtaamaan tulevaisuuden sellaisena, kun se eteen ilmaantuu.

*****

Tämän päivän kolahdus syntyi Mikko Dufvan väitöskirjan (2016,8-9) ensilehtien kolmen yritysjohtajan tarinasta. Olen tulkinnut Dufvaa vapaasti ja soveltanut tarinaa kunnan kontekstiin. Alkuperäinen tarina on luettavissa tämän linkin kautta: Knowledge Creation of Foresight

Postikortti – tulevaisuusportti?

dia1Nykyajan organisaatiot ml. kunnat toimivat globaalissa, muuttuvassa ja ennakoimattomassa ympäristössä, jossa kaikki kilvoittelevat saman haasteen edessä: miten lisätä tehoa, nopeutta, laatua ja innovatiivisuutta kasvattamatta kustannuksia. Tämän päivän organisaatioiden uudistumiskyky edellyttää monenlaista asiantuntijuutta, ja erilaisten intressien yhteensovittamista. Kunnat ovat tavattoman taitavia ratkaisemaan arkipäivän ongelmia ja tuottamaan palveluja, mutta tulevaisuuden kunnan rakentaminen on vaikeaa, kun tulevaisuudesta ei tiedä ja tulevaisuus haastaa perinteiset tulkintakehykset ja valtarakenteet.

Tulevaisuusajattelussa on haasteensa. Yhtäältä voidaan aina väittää että tulevaisuutta koskevat näkemykset ovat huuhaata – höyryihin tuijottelevien noita-akkojen ennustuksia. Toisaalta vain harvassa kunnassa on käytössä sellaisia työkaluja, joiden tukemana tulevaisuusajattelusta voi tulla on osa toimintaa siellä työtään tekevien ihmisten arjessa. Itse ajattelisin että, tulevaisuusajattelu tulee mahdolliseksi, jos neljä ehtoa täyttyy: tulevaisuudesta on oltava kiinnostunut, tulevaisuusajattelua täytyy harjoitella, se pitää nähdä tärkeäksi ja siihen pitää olla lupa.

Kunnille on tarjolla lukemattomia tulevaisuusajatteluun sopivia työkaluja: työpajat, kyselyt, paneelit, henkilöstökokoukset, jne, mutta kaikkein yksinkertaisin tulevaisuustyökalu, jonka avulla voi harjoitella tulevaisuusajattelua on postikortti tulevaisuuteen.

Ajattele ensi joulua ja kirjoita korttiin:

  1. Kannustavat terveiset itsellesi
  2. Konkreettinen lupaus asioiden eteenpäin viemisestä
  3. Asia, jonka haluat saavuttaa tulevaisuudessa ja
  4. Toivomuksen tulevaisuutesi suhteen.

Näin minä kirjoitin itselleni jouluksi 2017…

dia2

Tulevaisuuden kansalaistoimistot?

dsc00964_psSOMA- uudistus (sote- ja maakuntahallinto) etenee. Uutta Keski-Suomen maakuntaa rakennetaan johtoryhmän ja poliittisen ohjausryhmän lisäksi kahdessatoista asiantuntijaryhmässä. Uudistusta monet puhujat tituleeraavat suurimmaksi hallinnolliseksi uudistukseksi elinaikanaan. Olen samaa mieltä. Moni asia on muuttumassa. Vaikka akateemikkojen (mm. Hannu Katajamäki ja Markku Sotarauta) parissa on aikaisemmista uudistuksista kumpuavaa skeptisyyttä hallinnon uudistusprosesseja kohtaan, jaksan olla toiveikas. Ehkä nyt on ajassa sellainen epäjatkuvuuskohta, jossa on valmiutta haastaa vanhat rakenteet ja ”näin meillä on aina ennenkin toimittu” – johtamis-, päätöksenteko- ja palvelukulttuuri.

Suuressa hallinnon myllerryksessä muistan muistuttaa asiakkaasta. Häntä (kansalainen) tai sitä (yhteisö) jota varten palvelua tuotetaan, ei saa unohtaa. Ilolla tervehdin kansalaisraateja ja chatin käyttöön ottoa koskevia aloitteita ja toivon että uudistus onnistuu niin ettei kansalainen huomaa muutosta lainkaan, ainakaan kielteisesti. Silti jaksan kantaa huolta siitä, kuinka kansalaisen palvelunohjaus hoidetaan uudessa hallinnossa ja katoavatko monelle tärkeät lähipalvelut. Sosiaali- ja terveysalalla ollaan laatimassa omia palvelunohjauksen mekanismeja, mutta entä se kaikki muu uuden maakuntahallinnon tuottama palvelutoiminta?

Kataisen hallituskaudella toteutetun valtionhallinnon uudistuksen yhteydessä pienissä ja keskisuurissa kunnissa koettiin lähipalvelujen kato. Verotoimistojen, TE-toimistojen, poliisin lupapalvelun jne. lähipalveluverkko ohentui merkittävästi palvelujen siirryttyä tietoverkkoon, call centereihin ja maakuntien keskuskaupunkeihin. Uudistus vaikutti merkittävästi mm. TE palvelujen saatavuuteen sekä työttömien, että työnantajien näkökulmasta: työttömät asioivat postilaatikon kanssa saadakseen yhteyden palveluneuvojiin, eikä työnantajan äkilliseen rekrytointitarpeeseen löydy ratkaisua kun palvelulinjalle soittamalla.

Soma – uudistus ei tule tuomaan lisää resursseja palvelujen tuottamiseen, mikä tarkoittaa sitä että uusi maakuntahallinto ei tule perustamaan uusia palvelupisteitä maakunnan joka niemeen ja notkelmaan. Kaikki kuitenkin tunnistavat, että tarve henkilökohtaiseen palveluun on olemassa erityisesti muutostilanteen aikana. Palvelutarvetta lisää entisestään se, että maakunnat tulevat toimivat tilaajina ja palvelut ostetaan markkinoilta. Mistä asiakaskansalainen jatkossa tietää, kuka palvelut tuottaa, kuka vastaa laatupoikkeamista, mistä palvelut ovat saatavissa ja mitä edes on tarjolla? Jotain tarttis tehdä.

Kunnat ovat tehneet vuosia yhteistyötä muuttuvan valtionhallinnon kanssa yhteispalvelupisteissä, joissa tuotetaan kunnan oman palveluneuvonnan lisäksi valtion palveluneuvontaa sopimusperustaisesti. Hyvä esimerkki yhteispalvelusta löytyy läheltä Saarijärveltä >>>.  Kokeilussa olivat 2012 – 2015 myös etäpalvelut >>.  VM:n rahoittaman hankkeen aikana kansalaisilla oli mahdollisuus kokeilla asiointia valtionhallinnon asiantuntijan kanssa videoyhteyden kautta. Kokemukset olivat myönteisiä, mutta kokeilu hautautui hallituskauden vaihtuessa.

Kansalaisten lähipalvelutarve on olemassa ja hyviä toimintamalleja on jo kokeiltu yhteistyössä valtionhallinnon ja kuntien kanssa. Olisiko toimintamalleista jotain opittavaa soma-uudistusta silmällä pitäen? Eräässä keskustelussa ehdotin julkisen palvelun front officen perustamista, jossa valtio, maakunta, kunnat ja muut julkiset toimijat (esim. koulutusorganisaatiot) toisivat palvelutarjontansa lähelle kansalaista. Nimeksi voisi tulla vaikka kansalaistoimisto. Kansalaistoimistossa otettaisiin käyttöön etäpalvelukokeilun myönteiset piirteet, kysyttäisiin Saarijärveltä, miten homma kannattaa hoitaa ja sitten vaan tehtäisiin ja maksettaisiin viulutkin yhdessä. Yksin kuntien kontolle en palveluohjausta haluaisi jättää.