Matkalla maailman huipulle

Teksti: Johanna Suominen Kuva: Kuvapalvelu OK / Kimmo Rampanen

Jo pikkupoikana Kristian Pullilla oli eräs unelma, valtavan suuri haave, joka lopulta kasvoi ihan oikeaksi tavoitteeksi. Että jonain päivänä hän kilpailisi maailman arvostetuimmissa kilpailuissa, olympiarenkaiden alla, Suomen väreissä. Lapsuuden haaveista ollaan kuljettu pitkä matka, ja pian jämsäläinen pääsee toteuttamaan unelmansa astuessaan Tokion olympialaisten kisakoneeseen.

– Joo ei tätä meinaa vieläkään todeksi uskoa, on kyllä upea fiilis, Kristian hymyilee Jämsänkosken Oinaalan urheilukentällä. Pituushyppypaikka saa olla nyt rauhassa, sillä Suomen paras pituushyppääjä on tällä kertaa kentällä ainoastaan kuvauksia ja rupatteluhetkeä varten.

Keväällä Kristian nousi koko kansan puheenaiheeksi, kun Puolassa EM-hallikisoissa hän leiskautti pronssin arvoisen hypyn. Hurja hyppy kantoi uuteen sisäratojen suomenennätykseen 824. Kukaan suomalainen ei ole 21 vuoteen saanut halliyleisurheilun mitalia, joten syystäkin Kristianin saavutus on kerännyt valtaisan huomion. Samalla ylittyi olympialaisten raja. Jo viime vuonna hyppy kulki erinomaisesti; silloin syntyi uusi ulkoratojen suomenennätys 827.

”Jämsässä on kotini”

Ennen Japaniin lähtöä mies ehtii viettämään aikaa kotikonnuillaan Jämsässä. Urheiluleirit ja kisat vievät Kristiania ympäri maailmaa, ja hän asuukin suurimman osan vuodesta ulkomailla. Mutta kesällä tullaan aina Suomeen, ja ennen kaikkea Jämsään.

– Täällä on mun kotini. Jämsässä asun vanhempieni luona, rakensimme sinne juuri punttisalin, ja urheilukenttäkin on lähellä. Joten mahdollisuudet harjoitteluun ovat hyvät, kesäkuussa Espanjasta palannut Kristian kertoo.

Kotikenttä on Paunu, joka saa vilpittömät kehut:

– Mainio kenttä, siellä on tehty kovia tuloksia. Minulle tuttu tietenkin jo lapsuudesta saakka, mutta myös muutoin erinomainen; keskinopea rata, erittäin hyvät lankut ja hyvä kasa. Eikä ole ruuhkaa, hyvin mahtuu treenaamaan.

26-vuotias Kristian on jo kierrellyt maailmalla paljon, ja mies sanookin olleensa aina kansainvälinen tyyppi, joka tutustuu avoimin mielin toisiin kulttuureihin ja ihmisiin. Myös rakkaus on löytynyt ulkomailta. Urheilu-uran jälkeisiä suunnitelmia ei vielä tarvitse miettiä, mutta todennäköistä on, että työ jatkossakin on kansainvälistä ja liikkuvaa.

Tällä hetkellä mennään urheilu edellä, ja opinnot Tampereen teknillisessä korkeakoulussa etenevät taustalla. Tarkoitus on toki joku päivä valmistua, mutta vielä sillä ei ole kiirettä. Nyt on aika urheilla, ja ottaa siitä kaikki ilo irti.

Kuva: Kuvapalvelu OK

Tähtihetkiä

Kristianin tie huippu-urheilijaksi on alkanut lapsuudesta, ja vanhempien uutterasta kannustamisesta liikunnan pariin. Kaikki mahdolliset lajit on kokeiltu, ja vanhemmat kuskasivat Kristiania ja tämän pikkuveljeä moninaisiin harjoituksiin. Jääkiekko, jalkapallo, suunnistus ynnä moni muu on käyty läpi.

– Olen kiitollinen siitä, että on annettu mahdollisuuksia, on viety ja kannustettu. Nuorena jo hoksasin, että yksilölajit ovat enemmän mun juttu, kun taas veljestä tuli salibandyn pelaaja.

Aika nopeasti kävi ilmi Kristianin hyvät ominaisuudet yleisurheilun teholajeihin, ja menestystä alkoi tulla. Kolmiloikan 15-vuotiaiden suomenmestaruushopea on jäänyt erityisesti mieleen.

– En ollut vielä aloittanut voimaharjoittelua, enkä ollut fyysisesti lainkaan valmis, mutta silti pärjäsin. Tajusin että minulla on mahdollisuudet vaikka mihin.

Kristianin valmentaja on hänen isänsä Seppo Pulli, ja alusta saakka yhteistyö on ollut sujuvaa. Kristian myöntää, että nuorempana saattoi olla erimielisyyksiäkin, mutta se kuului asiaan. Homma toimii parhaiten avoimessa keskustelusuhteessa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Nykyään keskitytään pituushyppyyn, ja tavoitteet ovat selvät: nyt tähdätään maailman huipulle.

Pituushyppy on lajina haastava, ja se on yksi syy, miksi se Kristiania kiehtoo. Kun kaikki pienetkin palaset loksahtavat kohdilleen, on onnistumisen tunne huikea. Sitä tunnetta metsästetään uudestaan ja uudestaan.

– EM-pronssihyppy oli juuri sellainen. Todellinen tähtihetki.

Työtä ja tunteita

Matka pikkupojan unelmasta tähän pisteeseen ei tietenkään ole ollut helppo. Se on sisältänyt valtavan määrän työtä ja erilaisia tunteita, onnistumisia, pettymyksiä, epätoivoa, iloa, koko tunteiden skaalan. Joka ikinen hetki on ollut merkittävä.

– On epäonnistumisia ja heikkoja hetkiä, mutta juuri ne kasvattavat, vievät eteenpäin. Ympäristön tuki on tärkeää, etenkin silloin nuorempana. Tässä kasvaa itse urheilijana pikkuhiljaa, ja oppii ymmärtämään aina vain paremmin. Paljon saa tehdä töitä itsensä kanssa.

Urheilija joutuu kestämään monenlaista kommenttia, mutta Kristian kertoo olevansa lopulta itse itsensä kovin kriitikko. Kokemus opettaa ottamaan vastaan kaikenlaisen palautteen, ja samalla se opettaa myös paljon muuta, kuten nauttimaan onnistumisista, olemaan ylpeä niistä tähtihetkistä. Jämsässä mies saa osakseen lämminhenkistä kannustusta ja tsemppausta, mikä tietenkin tuntuu hyvältä. Varsin aiheellisesti Kristian valittiin tänä vuonna Jämsän Vuoden urheilijaksi.

Kristian edustaa helsinkiläistä urheiluseuraa Viipurin Urheilijoita, mutta on alun perin Kaipolan Vireen kasvatti. Mukavia muistoja Kaipolan Vireestä on kertynyt paljon. Jämsä tulee aina pysymään sydämessä, vaikka ura veisi miestä mihin tahansa. Etenkin pienen kaupungin rauha ja kiireettömyys ovat arvokkaita asioita, joita tulee joskus ikävä.

– Missään muualla en pysty rentoutumaan ja rauhoittumaan yhtä hyvin kuin täällä. Juuri nyt täällä on hyvä olla, on aurinkoa ja valoa.

Kristianin kesäsuunnitelmiin kuuluu tietysti Tokio, mutta myös muuta tärkeää, kuten oleilu mökillä, saunominen ja uiminen, perhe sekä muut rakkaat ihmiset. Varsinaisen lomailun aika on vasta syksyllä, mutta onneksi sitä ennen ehtii vähän nauttia Suomen suvestakin.

 

Koti Keniassa, juuret Jämsässä

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen

Luonto on aina ollut Viola Walleniukselle tärkeä. ”Keniassa meidän lähellä on mangrovemetsä, tosi kaunis paikka. Äänekkäämpi kuin suomalainen metsä, mutta rauhoittava silti.”

Kun Viola Wallenius herää tavanomaisena arkiaamuna, on kello kuusi ja lapset aloittaneet aamutouhunsa. Valo, oman perheen tai naapuruston äänet, kuten kukon kiekaisu, toimivat herätyskellona. Pian lapset lähtevät kouluun, ja Viola suuntaa Home Street Home Centerin toimistolle. Paitsi jos keittiöön tunkeutuneet apinat ovat yöllä mellastaneet jauhopussin parissa, on ensin vuorossa siivoushommia.

Haastattelupäivänä on Viola kuitenkin herännyt aivan toisenlaisissa maisemissa, Jämsän Haaviston rauhassa. Molemmat paikat ovat rakkaita, mutta koti on nykyään Keniassa, Makongenin kylässä. Siellä 25-vuotiasta perheenäitiä odottelee puoliso Salim ja kahdeksan sijaislasta, iältään 6­–16 vuotta. Sekä suuri joukko ystäviä ja tuttavia.

Jämsänkoskelta kotoisin olevalta Violalta ilmestyi tänä keväänä kirja, Koti Keniassa, jonka suuri suosio on ollut yllätys.

– Onhan tämä ollut uskomatonta, ensimmäinen painos myytiin loppuun kolmessa päivässä, ja nyt suunnitteilla on kolmas painos. Olen saanut valtavasti positiivista palautetta, esikoiskirjailija iloitsee ja paljastaa, että jatkoa on jossain vaiheessa luvassa.

Kirja on tarina Home Street Home -hyväntekeväisyysyhdistyksen synnystä ja Violan matkasta, se on järjestön sekä samalla nuoren naisen kasvukertomus. Ensimmäinen reissu 18-vuotiaana Afrikkaan oli käänteentekevä kokemus.

– Lukion jälkeen tulevaisuudensuunnitelmani olivat auki, enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Lähdin vapaaehtoistyöhön Keniaan, ja heti sen jälkeen jäi vahva tunne, että en voi jättää tätä tähän. Aika nopeasti virisi ajatus yhdistyksen perustamisesta.

Home Street Home ry rekisteröitiin 2014, ja se toimii lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta Keniassa. Alun perin ajatus oli rakentaa lastenkoti, mutta pian toiminta laajeni monipuoliseksi auttamistyöksi. Nyt erilaisia projekteja on takana jo monia, muun muassa puhtaaseen veteen, hygieniaan, koulutukseen ja tyttöjen asemaan liittyen. Viimeisin iso hanke on yhteistyössä Kalevala Korun kanssa toteutettu Kalevala Training Center, jossa tällä hetkellä opiskelee 50 nuorta naista itselleen ammattia.

– Nyt rakenteilla on päiväkoti kehitys- ja CP-vammaisille lapsille. Tarkoitus on päivähoidon lisäksi jakaa tietoa vammaisuudesta, rikkoa tabuja ja ennakkoluuloja.

Työ on vaativaa, mutta myös palkitsevaa. Viola korostaa, että työtä tehdään yhdessä, ja toimiva tiimi on kaiken edellytys. Palkattuja paikallisia on mukana kymmenkunta, ja lisäksi on muita työntekijöitä. Vapaaehtoisia on saapunut ympäri maailmaa yhteensä yli kaksisataa. Hommia tehdään paikallisten johdolla, ja tärkeää on, että mahdollinen tietotaito jää heidän käytettäväkseen.

Violan tarinat ovat rankkoja, täynnä surullisia kohtaloita, epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta. 12-vuotiaita raskaana olevia tyttöjä, nälkäisiä perheitä, sairauksia ja epätoivoa. Mutta myös paljon muuta: onnistumisia, valoa ja iloa, lämpöä ja välittämistä. Pelastettuja lapsia ja perheitä, oikeutta ja toivoa.

– Työ itsessään auttaa jaksamaan. Yksikin kipinä, se miten näkee lapsen olojen kohentuneen, vaikka yksittäinen hymy, kantaa pitkälle. Ja se yhteisöllisyys, se on uskomattoman hienoa. Eräänä yönä muurahaiset valtasivat meidän talon, ja hetkessä olivat naapurit auttamassa häätötyössä, keskellä yötä. Eräs sanonta, ubuntu, tarkoittaa että minä vahvistun, jos me vahvistumme, minä olen heikko, jos me olemme heikkoja.

Violan tie ei ole ollut helppo, mutta auttamisenpalo ei ole sammunut, vaan päinvastoin. Hän uskoo, että jokainen voi auttaa, ja pienikin teko vaikuttaa. Eikä kaikkien tarvitse lähteä Afrikkaan, sillä hyvää voi tehdä ihan omassa lähipiirissä.

Home Street Home on Violalle elämäntapa, josta ei oteta lomaa. Omia akkujaan nainen käy lataamassa kuljeskelemalla ja joogaamalla kodin lähellä mangrovemetsässä. Arki on hektistä, joten joskus mieli vetää hiljaisuuteen. Jämsäläiset metsät ovat yksi asia mitä Viola välillä kaipaa.

– Eniten ikävöin Suomesta tietenkin perhettä ja ystäviä, rakkaita ihmisiä. Myös luonto täällä Jämsässä on upeaa, nyt olen nauttinut Haaviston rauhasta ja hiljaisuudesta, liikkunut luonnossa ja ihaillut kevään heräämistä.

Jämsällä on edelleen paikka Violan sydämessä, sillä täällä on omat juuret ja monet tärkeät kokemukset.

– Minulla on ollut ihana lapsuus, täällä on ollut hyvä kasvaa. Minua on kannustettu ja tuettu, ja nytkin olen saanut paikkakuntalaisilta paljon positiivista palautetta. Moni tulee juttelemaan, ja tsemppaamaan, mikä tuntuu hyvältä.

Viola Wallenius käy Suomessa pari kertaa vuodessa. ”Synnyinseudulle Jämsään on aina ilo palata, rakas paikka ja rakkaita ihmisiä.”