Työkalut teräviksi

Välillä tuntuu, että kaupungin toiminta on terävän tikun nokassa. Vähintäänkin olemme korkealla jalustalla, johon on helppo tähdätä ja ampua alas.

Jämsän kaupungin sosiaalisen median käytänteistä on taitettu peistä aina paikallislehden kolumnipalstoilla asti. Onpa yksittäiset valtuutetutkin olleen sitä mieltä, että ollaan vissiin liikaa esillä kun huseerataan netissä. Se tuntuu paitsi surulliselta, niin ihan joltain muulta ajalta kuin vuodelta 2016.

Maan hallitus kannustaa kokeilukulttuuriin. Sitäkin se somessa touhuaminen on. Siellä ei heti tavoiteta miljoonia tykkääjiä tai seuraajia. Huteja tulee, mutta välillä myös onnistumisiakin. Joidenkin mielestä some on pelkkää hömpötystä, jossa julkisen palvelun ei pitäisi olla mukana. Meidän muiden mielestä kaupunginkin kannattaa olla siellä missä ihmiset ovat, olivat sitten lihassa ja veressä tai virtuaalisesti.

Kaukaa haettu vertaus voisi olla tietokoneet. Kyllähän se laskeminen onnistuu kynän ja paperin kanssa, mutta helpottaahan se taskulaskin, tai jopa Excel hommaa. Eihän halkojakaan hakata tylsällä kirveellä, miksi sitten kaupungin pitäisi työskennellä aataminaikuisilla vehkeillä. Se se vasta tehotonta olisikin.

Uusimmaksi paheksunnan aiheeksi olemme työstäneet niin sanottua sosiaalista intranettiä. Se on Jämsän kaupungin sisäiseen käyttöön tarkoitettu työkalu, joka kokoaa niin henkilöstön, tiedon ja aineistot yhteen paikkaa. Uudessa intrassa voidaan olla vuorovaikutuksessa. Ei, se ei tarkoita sitä, että kirjastovirkailija hyllyttää intrassa, mutta hänkin voi esimerkiksi tehdä projektitöitä intran työtiloissa.

Intran työtilat ovat virtuaalipankkeja, jotka mahdollistavat kätevämmin etätyön ja työskentelyn monessa toimipisteessä. Kirjautumalla kannettavaan tietokoneeseen aineistot seuraavat mukana. Työtilassa tyypit voivat jakaa aineistoja ja keskustella keskenään, ideoida ja innostaa toisiaan. Kun sähköpostista on tullut melkoinen aikasyöppö, voi intra jalostaa tekemistä. Meistä itsestähän se lopulta on kiinni.

Ja onhan meillä ollut aiemminkin intra, mutta tämä on intra 2.0. Se ei ole kuitenkaan mitään ihmeellistä. Se on vähän kuin työmaan facebook ja työpöydän sisältä sähköisessä muodossa. Sieltä löytyvät tarvittavat sovellukset, ohjeet ja säännöt. Intra on työkalu siinä missä puhelin. Julkistamme sen 1.6.

Niin ja löytyyhän sieltä ne tärkeimmätkin eli ruokalistat.

Valoa kansalle

On mukava kun on joitain yhteisiä riemun aiheita. Eikä voi kieltää sitäkään, että joskus vieläkin riemuisampaa on kun on yhteisiä inhon tai ilkkumisen aiheita. Koko kansa voi toimia makutuomareina esimerkiksi linnan juhlissa. Uutisjuontajien tukat ja mekot ovat joka ilta tarkassa syynissä.

Turun ja Tampereen välillä kisataan, kummalla on paremman näköinen joulukuusi. Ystävällismielinen naljailu piristää muutoin niin harmaata alkutalvea.

Kotikaupungissamme ns. jouluvalot ovat viime vuosina herättäneet jos jonkinmoista sanomista. Jämsänkosken keskustan valot ovat herättäneet kiitosta jo pidemmän aikaan, mutta Seppolan valot ovat saaneet jotkut voihkimaan tuskasta. Kaupungin panostus Äijä-hahmoon saattoi mennä överiksi ja mielikuvat kääntyivät Michelin-mieheen ja vähän muuallekin.

Kyllä maailmaan puhetta mahtuu ja jokainen mielipide on yhtä tärkeä.

Marraskuun lopussa sytytetyt uudet valot ovat keränneet erittäin paljon kiitosta. Niitä on pidetty näyttävinä ja kauniina. Mutta emmehän ole tässäkään asiassa yksimielisiä, eikä meidän sitä tarvitsekaan olla. Palautteissa valoja on myös moitittu ”amerikkalaisiksi”, liian runsaiksi ja mahtaileviksi. Katutolpissa olevat valot ovat olleet poikkeuksetta tarpeeksi hillityt. Seppolan sillalla olevia ”täsmävaloja” on vastaavasti kehuttu loistaviksi kattokruunuiksi ja yhtä lailla moitiskeltu, koska muistuttavat frisbeegolfin koreja.

Paikallislehden yleisönosastossa uusien valojen kuusisakaraisuus nähtiin viitteenä Davidin kilpiin. Se nähtiin siunauksena kaupungille ja palkkinona olisi esimerkiksi tyhjien liikehuoneistojen täyttyminen. Kirjoittaja olikin tyytyväinen ettei kaupungin keskustaa korista ”EU-tähdet”.

Kauneus siis todellakin on katsojan silmissä. Mikä miellyttää toista, puistattaa toista. Lohduttavaa on, että loppuyhteenvetona kritisoijatkin toteavat että ”on ne paremmat kuin entiset”. Niin ne entiset, siellä ne valaisevat liikennepuistoa. Olisiko sittenkin niin, että ne ovat ihan ookoo, kun ovat oikeassa paikassa?

Jokainen meistä on rakennetun ympäristön suurkuluttaja. Ympäristö vaikuttaa meihin, halusimmepa tai emme. Se voi luoda turvallisuutta tai turvattomuutta. Se voi piristää, mutta yhtä hyvin se voi masentaa. Viihtyisyyden lisääminen ei välttämättä vaadi suuria summia rahaa, mutta se vaatii viitseliäisyyttä. Viitseliäisyys on kiinni myös meistä kuntalaisista. Laittamalla roskat roskiin, keräämällä koirankakat, noudattamalla liikennesääntöjä luomme viihtyisyyttä ja parempaa kaupunkikuvaa.

Ympäristöllä tarkoitetaan liian usein vain luontoa. Totuus kuitenkin on, että vietämme suurimman osan ajastamme keinotekoisessa ympäristössä. Siksi ei olekaan yhdentekevää miltä meidän lähiympäristö näyttää työ- tai koulumatkalla, työpaikalla tai koulussa, kauppaliikkeissa tai harrastustiloissa.

Talvivaloilla pyritään luomaan valoa ja piristystä vuoden pimeimpään aikaan – myös meidän mieliimme. Siksi ne ovat investoimisen arvoisia.

Kärkisija tilauksessa?

Viimeisen parin viikon pääasiallinen työtehtäväni on ollut imuroida kirjoja ja pakata ne toimitettavaksi Jämsänkosken virastotalolle pääkirjaston tulevaan väistötilaan. Siinä sitä ehtii miettiä jos jonkinlaista. Tällä viikolla on käynyt mielessä myös omienkin kimpsujen ja kampsujen pakkaaminen.

Työporukan keskuudessa oli huolena, että tuleva väistö vähentää kirjaston käyttöä ja antaa kätevän syyn vähentää määrärahoja. Meille vakuuteltiin, että väliaikaiset järjestelyt eivät ole peruste moiselle. Huokasimme helpotuksesta

Emmepä osanneet arvata, että saisimme huokaista hyvin nopeasti uudelleen.

Sivistyslautakunnan talousarviokokouksesta tuli märkä rätti päin naamaa. Lautakunta esittää yhtenä tasapainotustoimenpiteenä kirjaston aineistomäärärahan vähentämistä 20 000 eurolla. Se ei ole suuri summa kaupungin budjetissa, mutta tarkoittaa näissä vähän pienemmissä rahoissa vajaata kolmannesta koko potista.

Samassa kokouksessa lautakunta palautti talousarvioon koulujen luokkatilojen siivouksen lisäyksen viiteen kertaan viikossa nykyisen kolmen kerran sijaan. Hintalappu sille on 83 000 euroa.

Voiko näitä asioita asettaa vastakkain? Voi ja ei voi.

Siivouksen taso lasku ja nousu näkyy koululaisille ja koulujen henkilökunnalle päivittäin. Aineistomäärärahan lasku näkyy sekin kirjaston käyttäjille kapeampana valikoimana ja entistä pidempinä varausjonoina. Se näkyy myös kouluissa. Kirjavinkkareilla on vähemmän vinkattavaa. Oikeastaan sen pitäisi näkyä niin, että kirjavinkkari tuo mukanaan laskun, jolla katettaisiin vähentyvää määrärahaa.

Väkisinkin mieleen hiipii, että meitä rangaistaan väistöstä. Sen suunnittelu on ollut ennakoitua vaikeampaa, koska virastotalo ei ole lähelläkään hyvää kirjastotilaa. Se on hyvä rakennus, mutta suunniteltu täysin toisenlaista toimintaa varten. Kantavuusongelmat ovat aiheuttaneet ammattilaisten tekemää suunnittelutyötä, joka on vienyt aikaa ja rahaa.

Viime vuonna Jämsän käytti aineistohankintaan kuudenneksi vähiten Suomen kunnista eli 4,29 euroa asukasta kohden. Jos lautakunnan suunnitelmat menevät läpi, ensi vuonna saavutamme kolmannen sijan.

Kirjakauppojen ja kirjankustantajien yhdistys Kirjakilta myöntää vuosittain palkinnon kunnalle, jonka kirjahankintamäärärahat asukasta kohden ovat maan pienimmät. Tällä menoa Jämsällä on hyvät mahdollisuudet saada tuo vähemmän himoittu palkinto.

Kaupungin työntekijänä, luottamusmiehenä ja valtuutettuna minun tehtävä on olla rakentava ja myönteinen. Tämän asian kohdalla en osaa olla niin hyvä ihminen. Voin toteuttaa yhden Jämsän uusista arvoista, eli avoimuuden. Olisin toivonut omalta hallintokunnaltani toisenlaista näkemystä kunnan käytetyimmän palvelun määrärahojen asettamisesta.

Seuraavatkin viikot minä imuroin kirjoja ja mietin maailman ja siinä sivussa Jämsän menoa.

Visio hyvästä elämästä

Kirjaston henkilökuntapalaverissa käytiin läpi kaupungin strategiatyötä. Aamuvarhaisella haukottaa vähemmästäkin. Strategiat, visiot ja arvot ovat tärkeitä, mutta into niihin meinaa laimentua, kun lähiaikojen väistämätön ja vaihtoehdoton selviytymisstrategia on muuttaa kymmeniä tuhansia kirjoja yhdestä taajamasta toiseen.

Pääkirjasto on viimeisen päivän auki perjantaina 16.10. Jämsänkosken virastotalolla avataan sitten myöhemmin.

Jokainen majaansa muuttanut on manannut kirjalaatikoiden painavuutta. Pahvilaatikoista pettää pohja tai sitten kantajalta selkä. Muutaman sadan kirjan kokoelma on jo kattava, tuhansiin yltävä kotikirjasto on jo harvinaisuus. Pääkirjaston kokoelmassa on ehkä noin 80 000 teosta. Se voipi olla, että tänä syksynä ei tarvitse mennä kuntosalille.

Emme ole keksineet  strategiaa miten kirjat liikkuisivat itsestään. Ainoa mahdollisuus olisi hajauttaa ne asiakkaiden koteihin, vähän kuin turvapaikanhakijat eri kuntiin. Siten taakkamme ja kantokuormamme vähentyisi. Olisikohan jämsäläisten enemmistö kiinnostunut sijoittamaan kotiinsa kirjoja väliaikaiseen turvaan? Ehkä se herättäisi vähemmän vastustusta kuin turvapaikanhakijoiden kotouttaminen.

Mitä sitten visioimme? Sellaista lausetta tai paria, joka toimisi myös kirjaston näkökulmasta ja voisi ohjata toimintaamme. Tässäkin kohtaa moni älähtää, että eikö muka riitä kun lainataan ja palautetaan.

Oma ryhmäni muutti visiot iskulauseiksi, jotka voisivat kuvata Jämsää asuinpaikkana, matkailun ja luonnon näkökulmista. Hahmottelimme hokemia, jossa Jämsää mm. kuvattiin kaupungiksi joen varrella ja Himoksen kodiksi. Ensi alkuun luonnehdimme kotikuntaamme hymiön kera ”mainettaan paremmaksi”. Eihän elämää kestä, ellei lisää siihen huumoria.

Kruununjalokiveksemme muodostui kuitenkin visuaalisesti pilkukas toteamus, joka on yhtä aikaa totta, tavoiteltava asia ja unelma. Se kuuluu näin: Hyvä elää Jämsässä.

Olen itse kotoisin kunnasta, jolla on ollut kunnia keksiä Suomen ensimmäinen kuntaslogan. Aja, souda, kävele – aina kutsuu Keitele. Tuo iskulause on kestänyt aikaa jo monta vuosikymmentä.

Moni on minullekin sanonut, että jämsäläiset ovat semmoisia ja välillä tämmöisiä. Yhteistä noille sanojille on, että kaikki ovat jämsäläisiä. Minäpä väitän, että se hyvä mikä asuu Jämsässä, muodostuu jämsäläisistä. Me itse teemme kaupungista hyvän tai huonon.

Palaten takaisin Savon perukoille, Ylä-Savon iskulause on ollut 9+. Se on nerokas toteamus. Ja se on hyvä numero. Ei meidän tarvitse olla täydellisiä. Eikö meidän tavoite voisi olla, että meillä on hyvä elää Jämsässä?