Tulevaisuuden kansalaistoimistot?

dsc00964_psSOMA- uudistus (sote- ja maakuntahallinto) etenee. Uutta Keski-Suomen maakuntaa rakennetaan johtoryhmän ja poliittisen ohjausryhmän lisäksi kahdessatoista asiantuntijaryhmässä. Uudistusta monet puhujat tituleeraavat suurimmaksi hallinnolliseksi uudistukseksi elinaikanaan. Olen samaa mieltä. Moni asia on muuttumassa. Vaikka akateemikkojen (mm. Hannu Katajamäki ja Markku Sotarauta) parissa on aikaisemmista uudistuksista kumpuavaa skeptisyyttä hallinnon uudistusprosesseja kohtaan, jaksan olla toiveikas. Ehkä nyt on ajassa sellainen epäjatkuvuuskohta, jossa on valmiutta haastaa vanhat rakenteet ja ”näin meillä on aina ennenkin toimittu” – johtamis-, päätöksenteko- ja palvelukulttuuri.

Suuressa hallinnon myllerryksessä muistan muistuttaa asiakkaasta. Häntä (kansalainen) tai sitä (yhteisö) jota varten palvelua tuotetaan, ei saa unohtaa. Ilolla tervehdin kansalaisraateja ja chatin käyttöön ottoa koskevia aloitteita ja toivon että uudistus onnistuu niin ettei kansalainen huomaa muutosta lainkaan, ainakaan kielteisesti. Silti jaksan kantaa huolta siitä, kuinka kansalaisen palvelunohjaus hoidetaan uudessa hallinnossa ja katoavatko monelle tärkeät lähipalvelut. Sosiaali- ja terveysalalla ollaan laatimassa omia palvelunohjauksen mekanismeja, mutta entä se kaikki muu uuden maakuntahallinnon tuottama palvelutoiminta?

Kataisen hallituskaudella toteutetun valtionhallinnon uudistuksen yhteydessä pienissä ja keskisuurissa kunnissa koettiin lähipalvelujen kato. Verotoimistojen, TE-toimistojen, poliisin lupapalvelun jne. lähipalveluverkko ohentui merkittävästi palvelujen siirryttyä tietoverkkoon, call centereihin ja maakuntien keskuskaupunkeihin. Uudistus vaikutti merkittävästi mm. TE palvelujen saatavuuteen sekä työttömien, että työnantajien näkökulmasta: työttömät asioivat postilaatikon kanssa saadakseen yhteyden palveluneuvojiin, eikä työnantajan äkilliseen rekrytointitarpeeseen löydy ratkaisua kun palvelulinjalle soittamalla.

Soma – uudistus ei tule tuomaan lisää resursseja palvelujen tuottamiseen, mikä tarkoittaa sitä että uusi maakuntahallinto ei tule perustamaan uusia palvelupisteitä maakunnan joka niemeen ja notkelmaan. Kaikki kuitenkin tunnistavat, että tarve henkilökohtaiseen palveluun on olemassa erityisesti muutostilanteen aikana. Palvelutarvetta lisää entisestään se, että maakunnat tulevat toimivat tilaajina ja palvelut ostetaan markkinoilta. Mistä asiakaskansalainen jatkossa tietää, kuka palvelut tuottaa, kuka vastaa laatupoikkeamista, mistä palvelut ovat saatavissa ja mitä edes on tarjolla? Jotain tarttis tehdä.

Kunnat ovat tehneet vuosia yhteistyötä muuttuvan valtionhallinnon kanssa yhteispalvelupisteissä, joissa tuotetaan kunnan oman palveluneuvonnan lisäksi valtion palveluneuvontaa sopimusperustaisesti. Hyvä esimerkki yhteispalvelusta löytyy läheltä Saarijärveltä >>>.  Kokeilussa olivat 2012 – 2015 myös etäpalvelut >>.  VM:n rahoittaman hankkeen aikana kansalaisilla oli mahdollisuus kokeilla asiointia valtionhallinnon asiantuntijan kanssa videoyhteyden kautta. Kokemukset olivat myönteisiä, mutta kokeilu hautautui hallituskauden vaihtuessa.

Kansalaisten lähipalvelutarve on olemassa ja hyviä toimintamalleja on jo kokeiltu yhteistyössä valtionhallinnon ja kuntien kanssa. Olisiko toimintamalleista jotain opittavaa soma-uudistusta silmällä pitäen? Eräässä keskustelussa ehdotin julkisen palvelun front officen perustamista, jossa valtio, maakunta, kunnat ja muut julkiset toimijat (esim. koulutusorganisaatiot) toisivat palvelutarjontansa lähelle kansalaista. Nimeksi voisi tulla vaikka kansalaistoimisto. Kansalaistoimistossa otettaisiin käyttöön etäpalvelukokeilun myönteiset piirteet, kysyttäisiin Saarijärveltä, miten homma kannattaa hoitaa ja sitten vaan tehtäisiin ja maksettaisiin viulutkin yhdessä. Yksin kuntien kontolle en palveluohjausta haluaisi jättää.

 

 

Pomoni on robotti?

Puheemme digitalisaatiosta ja sähköistä palveluista ovat näpertelyä. Tai vähintäänkin vain alku ajalle, johon kuuluvat mitä ilmeisimmin myös robotit.

Maataloustuotannosta teollisuustuotantoon ja edelleen palvelutuotantoon. Teknologia on muuttanut työtämme ja sen tekemistä historiassa suuresti eikä se muutos ole pysähtynyt. Robotisaation aiheuttama murros on jo ovella ja se myllertää palvelutuotannon. Se varmaan on uskottavissa, koska teollisuudesta on loppunut viimeisten vuosien aikana paljon työpaikkoja.

Robotit vievät raskaat työt sairaanhoitajilta, mikä on hyvä asia. Autotehtailla robotit ovat olleet jo jokapäiväistä arkea, robotti hitsaa paremmin kuin ihminen. Robotiikan huippuasiantuntija Cristina Andersson maalasi tulevaisuutta robottimaailmasta Työhyvinvointi & työterveys 2016 – tilaisuudessa. Andersson kertoi robotisaation koskettavan meitä yhä enemmän ja robotisaation etenevän vauhdilla, mitä emme voi ymmärtää. Robotit tulevat meidän kaikkien arkeen ja meidän ihmisten luokse. Robotisaatioon tulisi varautua. Miten?

Robotit ovat itseoppivia, esimerkiksi autot ovat itseohjautuvia. Roboteilla luodaan Anderssonin mukaan vaurautta ja niiden avulla esimerkiksi sairaalassa voidaan läpimenoaikoja lyhentää, kun kirurgiaa toteutetaan robottien avulla, jolloin pystytään suorittamaan leikkauksia vähemmän kudoksia vaurioittavasti.

Robotisaation myötä ihmisille on luotava uusi työkonsepti. Muutoksissa ihminen on siirtynyt uuteen työhön viljan viljelystä teollisuuteen ja edelleen palveluammatteihin. Mitkä ovatkaan niitä kyberammatteja tulevaisuudessa? Tai ehkä voimmekin laittaa robotin puolestamme töihin ja jäädä kotisohvalle sitä ohjailemaan.

Kiinassa robotit toimivat jo tullitöissä. Johtoryhmätyöskentelyssä robotti nostaisi päätöksenteon tasoa, koska se ei unohda faktoja eikä ohjaudu tunteella. Esimiestyökin on kuulemma sellaisia päätöksiä, että tämänkin työn tekeminen on mahdollista korvata robotilla. Hmm. Hulppea ajatus, että pomoni olisikin tulevaisuudessa algoritmi!

Yksi asia Anderssonin mukaan on selvää tässäkin työn murroksessa- ihmiset luovat arvoa ja syntyy uusia kybertöitä. En voi olla pohtimatta, että väistämättä robotit korvaavat ihmisiä ja miten ihmeessä kaikille saadaan luotua sitä uutta työtä? Ja miten meidän HR:ssä tulee varautua tähän muutokseen, johon ei ainakaan kuulu KIKYn mukainen työajan lisäys, vaan robotti hitsaa 24/7 tesseistä huolimatta.

Etätyö katoamassa uuden työn tieltä?

JP Wirta bloggaa LinkedIn’ssä etätyön kuolemasta. Ei hän sitä tarkoita, että työtä ei enää tehtäisi etäältä. Hän tarkoittaa sitä, että työhön liittyvästä puheesta olisi katoamassa paikkaan liittyvä terminologia. Työkalut aika- ja paikkariippumattomaan työhön ovat olleet jo pitkään olemassa.  Työtä voi tehdä milloin ja mistä tahansa.

Vaikka työtä voi tehdä missä ja milloin vain, silti työtä koskevassa puheessa vilisevät termit työhuone ja työn suorituspaikka, eikä fyysisen työpaikan ulkopuolella tehty työ ole mitenkään yleistä edes asiantuntijoiden keskuudessa.

Itselläni on kokemusta etätyöstä. Lyhyen 8 kk projektin aikana työskentelin kotoa käsin ja erilaisissa vuorovaikutusverkostoissa. Fyysisellä työpaikalla kävin n. kerran viikossa henkilöstöpalaverissa. Tulosta syntyi tavoitteiden mukaisesti, mutta silti mielipiteeni uudesta (työpaikan ulkopuolella tehtävästä) työstä jakaa minut kahtia.

Yhtäältä ajattelen, että etäällä tehty työ tehostaisi ajankäyttöä kirjallisten töiden osalta. Toisaalta ajattelen että työpaikan välittömästä vuorovaikutuksesta on niin suuri hyöty tuloksellisen työn tekemisen kannalta, että en luopuisi siitä missään nimessä.

Teoreettisesti lähestyn asiaa systeemiteorian kautta. Ståhlea (2016) mukaillen menestyviä organisaatioita koskevassa systeemiajattelun teoriassa puhutaan iteraatiosta, millä tarkoitetaan aktiivista, runsasta ja  monisuuntaista vuorovaikutusta. Kysymys on siis siitä jatkuvasta ja nopeasta palauteprosessista tai toiminnasta, jonka avulla systeemin tuottama informaatio ja sen tuottamat mallit välittyvät nopeasti kaikkialle systeemiin. Iteraation avulla systeemillä on kyky uudistaa itsensä ja kopioida sisäisiä mallejaan mikrotasolta makrotasolle ja päinvastoin. Jotta iteraatio toimisi systeemissä, on kahden kriteerin täytyttävä: ensinnäkin vuorovaikutuksen on oltava epälineaarista ja toisaalta sen on perustuttava palautteeseen. Iteraatio on dialogista, ei tiedottavaa ja se tekee systeemistä spontaanin ja muutosherkän.

Iteraation puuttumisesta seuraa haasteita sekä etätyöhön, uuteen työhön että tähän perinteiseenkin työpaikalla tehtävään työhön. Jos työyhteisössä viestiminen perustuu asemaan, ratkaisuvaltaan tai organisaatiorakenteeseen, eikä se ole aktiivista, epälineaarista saati vuorovaikutteista, miten ihmeessä iteraation puute voisi korjaantua sillä että työ siirretään pois fyysisestä ympäristöstään tai kadotetaan fyysistä ympäristöä koskeva terminologia puheesta?

En toki väitä, ettei työyhteisöissämme olisi itearaatiota tai kyvykkyyttä keskusteluun. On sitä. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että fyysinen läheisyys on yhä edelleen varmin tae ja mahdollisuus epälineaariselle vuorovaikutukselle ja organisaation menestystarinalle.

Lähde: Ståhle Pirjo (2016): Itseuudistumisen dynamiikka – systeemiajattelu kehitysprosessien ymmärtämisen perustana, viitattu 3.1.2017: http://www.stahle.fi/itseuudistumisen_dynamiikka.pdf .

Joululahjaksi valinnanvapaus?

Reformiministerit (Rehula, Vehviläinen, Mattila, Niinistö ja
Grahn-Laasonen) kokoontuivat eilen joululahjavalvojaisiin. Kysyin Tuomas Pöystiltä (sote- ja aluehallintouudistusten projektijohtaja) onko tulossa kovaa vai pehmeää pakettia. Pöysti vastasi minulle, että tulossa on pehmeää turvallisuutta edistävä kova paketti. Kova paketti tulikin. Myöhäisillan tunteina kuulimme  että maakunnat säilyttävät pelastuslaitoksensa ja Kuhmoinen siirtyy Pirkanmaan maakuntaan. Merkittävin paketoiduista kysymyksistä oli kuitenkin valinnanvapauteen liittyvä lakiluonnos. Siitä, edistääkö laki voimaantullessaan pehmeää turvallisuutta, voikin olla montaa mieltä. valinnanvapaus

Alueuudistukseen liittyvää tiedottamista voi kiittää. Alueuudistus.fi – sivuilla on julkaistu valinnanvapauteen liittyvä kalvosarja ja lyhennelmä asiakkaan valinnanvapausmallista. Suosittelen lukemaan ja pohtimaan, mitä tämä tarkoittaa itse kunkin kannalta Periaatteellisesti kannatan asiakkaan valintaoikeuden ja markkinaehtoisen toiminnan vahvistamista. Idealismille ei vaan ole sijaa päivittäisessä toiminnassa, sillä lakien toimeenpano tapahtuu aina epätäydellisessä maailmassa.

Mitä valinnanvapaus minulle tarkoittaa (hyvin suppean tarkastelun pohjalta)?

  • Saan jatkossa valita sote- ja hammashoidon palveluntuottajani kerran vuodessa. Jos en muista tehdä ilmoitusta, se valitaan puolestani.

Voinko vaihtaa, jos olen tyytymätön kertakokeilun jälkeen? Entä jos ilmoitus jää minulta tekemättä? Voidaanko minulle valita palveluntuottaja Laukaasta, ihan vaan sen vuoksi kun siellä on enemmän kapasiteettia. Miten voin olla varma, että tärkeä tieto lääkeaineallergiastani siirtyy palveluntuottajalta toiselle, kun sitten seuraavassa vuodenvaihteessa vaihdan palveluntuottajaa?

  • Voin jatkossa saada sote- tai hammashoidon palveluntuottajan myöntämän maksusetelin, jonka voin käyttää jonkun muun tuottajan yksittäisiin toimenpiteisiin.

On tietysti hyvä asia, että voin itse valita, kuka tuottaa lisäpalveluni, mutta pysyykö kustannuskuri? Kun maakunta toimii jatkossa tilaajan roolissa, eikä sen valvova koura ulotu yksittäisiin maksuseteleihin, tilataanko minulle jatkossa turhia toimenpiteitä tai laboratoriotutkimuksia ihan vaan sen vuoksi, että on kiva tietää tai siksi että potilastietoni (ja aikaisempien hoitojen tai labratulosten tiedot) eivät ole siirtyneet palveluntuottajalta toiselle?

  • Voin myös valita maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden liikelaitoksen toimipisteen itse, eli asioida maakunnan alueella missä haluan.

Hieno homma, jos liikelaitoksen toimipisteitä tulee muuallekin kuin maakuntamme keskuskaupunkiin, eli lähipalveluni säilyy. Liikelaitos voi muuten tuottaa vain niitä palveluja, jotka eivät ole suoran valinnan (markkinaehtoisesti tuotettuja) palveluja. Jos markkinat eivät pysty palveluja tuottamaan, maakunnan on järjestettävä ne ja yhtiöitettävä toiminta. Tuomas Pöysti muuten totesi Kuntalehden jutussa, että valinnanvapaus tulisi toteutumaan vaan viidessä maakunnassa. Keski-Suomessa lienee syytä varautua siihen että ainakin joissain osissa maakuntaa valinnanvapaus on sitä, että palvelu hankitaan maakunnan omistamalta yritykseltä.

  • Jos sairastun vakavasti tai kun väistämättä vanhenen ja tarvitsen mm. erikoissairaanhoidon palveluja, minut ohjataan paikallisen tuottajan toimesta maakunnan liikelaitoksen palvelujen piiriin. Palvelutarpeestani riippuen minut hoitaa joko maakunnallinen liikelaitos tai maakunnan myöntämällä asiakassetelillä tai henkilökohtaisella budjetilla, joku muu palveluntuottaja.

Palvelutarpeestani päättää siis verkkopalvelu, asiakasneuvoja tai palveluohjaaja. Toivottavasti palveluketju toimii, eikä henkilökohtaista palvelua olla korvaamalla netillä tai puhelimella. Kaikkein eniten pelkään sitä, että esim. syöpäsairaana tai muistihäiriöisenä joutuisin asioimaan jättämällä nettiin, puhelinvastaajaan tai ala-aulan postilaatikkoon yhteydenottopyynnön. Semmoista se meinaan on jo nyt joidenkin palvelujen osalta.

  • Voin esittää toiveita hoitavasta ammattihenkilöstöstä ja toiveeni pyritään toteuttamaan.

Jippikaijee. Jos tämä tarkoittaa sitä, miltä se luettuna vaikuttaa, voin jatkossa pyytää vaihtamaan hammaslääkärini siihen erinomaiseen, miellyttävään ja ammattitaitoiseen mieshammaslääkäriin, jonka luona viimeksi asioin. Samalla tuli silmänruokaa ja homma hoidettua. Eihän tämä vaan pitkällä tähtäimellä johda siihen, että meillä on kahden kerroksen väkeä hoitohenkilöstössä: niitä jotka kyllä osaavat, mutta eivät miellytä ”silmää” ja niitä joilla on koko paketti kunnossa? Totta kai on hyvä asia, että hoitohenkilökunnan voi vaihtaa, jos ei homma toimi tai ei ole osaamista, mutta riskinsä tässäkin. Tiesittekö että Kuubassa sairaanhoitajat jo pukeutuvat minihameisiin tippien toivossa. Minä kuulin tänään.

  • Voin saada hoitoa väliaikaisella asuinpaikkakunnallani.

Perheenjäsenten työskentely eri paikkakunnilla on lisääntynyt työelämän rakennemuutoksen myötä. Voihan se olla tulevaisuutta minunkin perheessäni. Mielestäni on välttämätöntä ja tärkeää tukea työssäkäyviä lisäämällä sosiaali- ja terveyspalveluiden (ml. suun hoito) tuottamiseen liittyvää joustoa. Kiireellistä hoitoa on saatavissa jo tänä päivänä missä tahansa, mutta kiireettömän, vaativan ja pitkäaikaisen hoidon osalta lakiin on tulossa merkittävä muutos. Hoidon sitominen omaan kotikuntaan on ollut järkevää ja perusteltua mitoituksen näkökulmasta, mutta maakunnan ottaessa vastuun sote-palveluiden tuottamisesta, hartiat levenevät oleellisesti ja joustoa on mahdollista lisätä.   

  • Voin hakeutua kiireettömään hoitoon ulkomaille.

Yritin hakea valinnanvapauslaista, sen perusteluista ja  tiivistelmästä lisää tietoa mahdollisuudesta hakeutua hoitoon ulkomaille. Haaveilin tietysti mahdollisuudesta siirtyä suhteellisen pysyvästi Välimeren rannikolle mahdollisista vanhuuden krempoista huolimatta.  Mahdollisuus näyttäisi liittyvän lakiin rajat ylittävästä terveydenhuollosta, jossa lähtökohtana on henkilön oikeus hakeutua hoitoon toiseen Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon tai Sveitsiin ja saada siitä jälkikäteen korvaus. Laki on ollut voimassa jo 2013, eli varsinaisesti valinnanvapauslaki ei oikeuttamme ole laajentamassa tai rajoittamassa. Jippikaijee ajattelin silti. 

Melkoinen joululahja täytyy sanoa. Ei ollut semmoinen ikävän pehmeä paketti – jonka kummipoikani aikanaan viskasi lattialle kiukkuisena ja huusi äidilleen: ” Ei tämä ole mikään lahja!” Tuli kova paketti  ja niin kuin monen muunkin kovan joululahjan kanssa, tämän parissa riittää askarreltavaa ja keskusteltavaa pitkäksi aikaa. Kun vuosi kääntyy uudeksi ja niitä lupauksia on tapana antaa, toivon että mahdollisimman moni SOMA (sote- ja maakuntahallinto) – uudistuksen valmistelija ja päättäjä lupaa, että se kaikkein tärkein eli asiakas EI unohdu. Uudistuksia on helppo valmistella paperilla, paljon vaikeampi toteuttaa epätäydellisessä maailmassa.

 

 

Hyvinvoiva henkilöstö tuottaa hyvää palvelua ja hyvinvointia

Jämsän kaupunki on jo tehnyt sen, mitä monet muut kunnat, kaupungit suunnittelevat eli meillä kuntalaisten hyvinvointityön koordinoiminen on yleishallintoon kuuluva tehtävä eikä enää sosiaali- ja terveystoimen vastuulla. Meillä tämä yleishallintoon siirtynyt tehtävä ruumiillistuu minuun, henkilöstöpalveluiden edustajaan. Olen kehittänyt kahdeksan vuotta Jämsän kaupungin työelämän laatua, nyt näkökulma kääntyy yhä selkeämmin myös kuntalaisiin. Aika loogista, koska kunta on edelleen yksi keskeinen palveluiden tuottaja eli hyvinvoiva henkilöstö tuottaa hyvää palvelua. Asiakastyytyväisyys voisi siten olla uusi mittari henkilöstökertomuksiin.

Heitin Jämsän kaupungin uuden strategian laatimisen yhteydessä ilmoille ajatuksen viiden tähden kunnasta. Tässä yhteydessä bloggasin viiden tähden työyhteisöstä. Helposti viisi tähteä mielletään kalliiksi, luksukseksi kuin hotelli tai Michelin-ravintola. Niin ei välttämättä tarvitse olla. Hyvinvointikertomusta laatiessamme kaudelle 2017–2020 järjestin hyvinvoinnin iltapäivän kuntalaisille ja järjestöjen edustajille. Saamieni yhteydenottojen sisältö tiivistyi siihen, että jämsäläiset odottavat hyvää palvelua siinä suhteessa, että heitä kuunnellaan, kohdataan ihmisinä ja asia hoituu kohtuullisessa ajassa. Ei minusta älyttömiä vaateita tai luksusta.

Näen, että enemmän osallistamalla kuntalaisia, huomioimalla heidän tarpeensa palveluja kehitettäessä ja tekemällä yhteistyötä muiden kuntalaisille palveluita tuottavien tahojen kanssa meillä voi olla se viiden tähden kunta, jonka rakentaminen toteutetaan yhdessä. Tulevaisuus syntyy yhdessä tekemällä ja nimenomaan vuorovaikutuksessa. Strategiamme tähti nimeltä verkostot loistaa ja sen toteuttaminen hyvinvointityössä on keskeistä. 

STM:n mukaan osallisuus merkitsee mukanaoloa, vaikuttamista sekä huolenpitoa ja yhteisesti rakennetusta hyvinvoinnista osalliseksi pääsemistä. Minusta osallisuuteen kuuluu myös vastuu. Ensisijaisesti miellämme vastuun ilmenevän liittyen omiin valintoihimme ja elintapoihimme, jotka ovat keskeisiä terveytemme tai hyvinvointimme rakentumisessa.

Vastuuta on myös tähän yhteisen hyvinvoinnin rakentamiseen osallistuminen ja omien näkemyksiensä esille tuominen. Niin usein ajatuksista kerrotaan jälkikäteen, eikä silloin kun sen aika on. Tietyllä tavalla vastuu ilmenee myös asioiden seuraamisena ja aktiivisena mukaan lähtemisenä asioiden kehittämiseen, kun siihen pyydetään. Tai vaikka ei pyydettäisikään asiakasraadin tai kyselyn keinoin, niin aina voi tehdä esityksiä ja ehdotuksia pyytämättä eri tahoille, esimerkiksi kaupungille tai muille palveluiden järjestäjille.

 Moninaisista syistä johtuen vastuu itsestämme ei ole aina niin itsestäänselvyys tai helposti toteutettavissa. Hyvinvointi on siten vastuuta muista ja muiden hyvinvointi nähdään omaa hyvinvointia lisäävänä tekijänä.

 Näin joulun lähestyessä rohkenenkin haastaa kaikki näkemään sen avun tarpeen ympärillään ja viemään edes sen joulutervehdyksen naapurustossa asuvan ehkä yksinäisenkin henkilön luokse, sinne kotiin, johon vieraiden jono ei jatkuvana jonona kulje.

 Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille! Ja vastuullista Uutta Vuotta!

 

 

Länsimetro 1- Guggenheim 0

guggenheim-343659_1920Guggenheimia ei tule. Helsingin kaupunginvaltuusto kaatoi hankkeen äänin 32 – 53. ”Hyvä ettei veronmaksajien rahoja pistetä turhuuksiin”, tokaisee yksi. ”Populismin ja antiamerikkalaisuuden voitto”, tuhahtaa toinen. Guggenheim olisi maksanut 130 M€, josta 80 M€ rahoitusta haettiin Helsingin kaupungilta. Valtion tukea hankkeelle ei myönnetty. Guggenheimia pidettiin riskisijoituksena, jonka tuottamaan matkailutuloon ei uskottu, eikä kaupungin keskustassa sijaitsevaa arvotonttia haluttu antaa kulttuurikäyttöön. Länsimetron rakentaminen sen sijaan etenee, vaikka rakentamiseen liittyvät vaikeudet ovat olleet poikkeuksellisia. Hankkeen kustannusarvio on 1 186 M€, josta valtio kattaa 30 % (356 M€), Helsinki 15 % (178M€) ja Espoo loput. Metron käyttöönoton pitäisi mullistaa Espoon joukkoliikenne siten, että Helsingin Kamppiin kulkevat bussilinjat korvattaisiin pitkälti syöttöliikenteellä metroasemille. Hanke on merkittävä työllistäjä rakentamisaikanaan ja parantaa pääkaupunkiseudun logistiikkaa. Merkittäviä matkailuvaikutuksia tai pysyviä työpaikkavaikutuksia hankkeella ei liene käyttöönoton jälkeen.

Pääkaupunkiseudun kohuinvestointeja koskeva päätöksenteko ja siihen liittyvä uutisointi kertoo karua kieltään siitä, miten haastavaa on erilaisten intressien yhteensovittaminen tulevaisuutta koskevissa ratkaisuissa. Nykyajan organisaatiot, mukaan lukien kunnat toimivat globaalissa, muuttuvassa ja ennakoimattomassa ympäristössä, jossa kaikki kilvoittelevat saman haasteen edessä: miten lisätä toiminnan tehoa, nopeutta, laatua ja innovatiivisuutta kasvattamatta kustannuksia. Monet muutokset tulevat suhteellisen yllättäen ja usein tilaamatta. Kompleksisessa maailmassa myös kuntien on vaan opittava toimimaan uudella tavalla tai edes löydettävä se pienimmän pahan tie jotta niiden toimintakyky tuottaa kuntalaisten peruspalvelut säilyy.

Elämme poikkeuksellisen laajan hallinnollisen murroksen aikaa, sillä Sipilän hallituksen edistämä SOMA (sote- ja maakunta) -uudistus on etenemässä soraäänistä huolimatta kohti lopputulemaansa: SOMA – lakipaketin hyväksymistä eduskunnassa keväällä 2017, väliaikaishallinnon perustamista 1.7.2017 ja uudistuksen voimaantuloa 1.1.2019. Uudistus tulee muuttamaan kuntia perusteellisesti. Sosiaali- ja terveystoimen siirtymisen myötä monen kunnan rahoituspohja romahtaa, sillä myös valtionosuusjärjestelmä muuttuu; sote – valtionosuuksiin perustunut taloudellinen kompensaatio katoaa. 

Kunnallisessa päätöksenteossa tehdään jatkuvasti ratkaisuja yhteisten resurssien käytöstä ja sijoittamisesta kunnan kehittämiseen. Ratkaisut ovat monesti taloudellisesti merkittäviä, mutta niillä on myös arvaamattoman suuri merkitys tulevaisuuden kunnalle ja kuntalaiselle. Päätöksenteon taustalla korostuvat monesti yhtäältä päätöksentekijöiden henkilökohtainen arvopohja (se mistä tulen) ja toisaalta päätöksenteon tueksi tarjoiltava analyyttinen tieto (se mitä tiedän). Koska tulevaisuus on kompleksinen, globaali ja ennakoimaton, sen mistä tulen ja sen mitä tiedän rinnalle pitäisi hyväksyä kolmas  arviointiperuste. Päätöksiä tulisi arvioida sen perusteella, minne tahdomme mennä.

Jämsän kaupunginvaltuusto tulee lähiaikoina käsittelemään Jämsän kaupungin uutta strategiaa ja naulaa samalla näkemyksensä siitä, minne Jämsän kaupunki tahtoo mennä. Kaupungin strategian luonnokseen on kirjattu  kolme kulmakiveä:

Elinvoima: Luomme Jämsään hyvät edellytykset uusien työpaikkojen syntymiselle ja houkuttelemme uusia yrityksiä aktiivisesti. Huolehdimme olemassa olevista yrityksistä ja työpaikoista.

Sujuva arki: Järjestämme ja tuotamme palvelut asiakaslähtöisesti, resurssiviisaasti, ennakoivasti ja kokonaistalous huomioiden.

Verkostot: Teemme työtä yhteistyöverkostoissa ja luomme uusia kumppanuuksia. Kehitämme verkosto-osaamista ja laajennamme myönteistä Jämsäkuvaa. Olemme näkyviä ja aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja edistämme digitaalisten työvälineiden käyttöönottoa. Osallistamme kuntalaiset ja sidosryhmät vuorovaikutteisuuteen.

Kun yhteinen tavoite on pian asetettu, alkaa tekemisen aika. Toivon yhteinen tavoite näkyy tekoina jokaisella työpaikalla, turuilla ja toreilla, mutta myös päätöksissä SOMA – uudistuksista ja muista muutoksista huolimatta.  

Hyvää tulevaisuutta ei voi ratkaista tekemällä yksittäisiä hyviä päätöksiä ja niitä korjaavia päätöksiä, vaan tulevaisuuden johtaminen on yhteisöllistä puuhaa. Yhteinen visio tulevaisuudesta on yhteisön voimaannuttava työkalu, joka tekee ihmisistä proaktiivisia, sitouttaa heidät sen toteuttamiseen ja samalla vahvistaa myös yksilön omaa menestystarinaa. Visionäärinen johtaminen perustuu vuorovaikutukselle ja yhteisön jäsenten ajatusten, tunteiden ja tahdonvoiman tuomiseen yhteiselle areenalle. Jämsän kaupungin uusi strategia tulee olemaan merkittävä avaus visionäärisen johtamisen suuntaan, sillä tulevaisuus luvataan tehdä yhteistyössä, kumppanuudessa ja sekä kuntalaiset että sidosryhmät sitouttaen.

Minä olen jo käärinyt hihat, koska aloitetaan?

Kehittäjän polku ei kulje kaikkien mielimaisemissa

Työyhteisöjen ja työelämän kehittäjältä, ehkäpä kaikilta kehittäjiltä, vaaditaan monia kestävyysurheilijan ominaisuuksia, sopivasti huonomuistisuutta, tulevaisuuden uskoa, luovaa hulluutta sekä rohkeutta edetä vaikka varmuutta tulevaisuudesta ei ole. Lisäksi kehittäjän tulee osata yhdistää teoriaa ja käytäntöä. Hänen tulee osata oppia historiasta ja lukea tulevaisuuden hiljaisia signaaleja. Kahdeksan vuoden kehittämistyön kokemuksella kiteytän kehittäjän ominaisuuksia.

Kehittäjän mieli on kyseenalaistava. Kehittäjä osaa kyseenalaistaa asioita, myös omia tarkoitusperiään, jotta asiantuntijan vahvasta tietäjän roolista ei tule este kehittymiselle. Kehittäjä on perustelujen mestari, siksi on katsottava ajoittain omien perustelujensa taakse, millä oikeutuksella asioita ajaa. Kehittäjän mieli on kykyä tehdä valintoja ja luoda tärkeysjärjestyksiä.

Kehittäjän mieli ei kulje aina kaikkien mielimaisemissa, siksi kehittäjillä on oltava kykyä unohtaa ja taitoa löytää erinäisestä palautteesta se rakentava osuus. Kehittäjä onkin valmis kohtaamaan tunteet. Pääsääntöisesti muutoksiin on latautunut niin paljon tunnetta eli kehittämisessä on kysymys pitkälti kokemusten johtamisesta. Kehittäjälle muutosta ei ole erillisenä, vaan se on jotakin pysyvää ja normaalia.

Kehittäjä on avoin ja kyllin rohkea tuomaan asiat esille, kieltäminen ja salailu eivät edistä asioita. Kehittäjä ei kanna kaunaa, koska asioita esille nostavaa ei katsota aina hyvällä eikä saatu palaute ole pelkkää helmeä.

Kehittäjän mieli katsoo asioita eri kulmista, alussa kaikki on mahdollista. Kehittäjä iloitsee siitä, että edes onnistumisissa voidaan kokea yhteistä riemua siitä, mitä yhdessä on saatu aikaan ja miten kukin siinä on osallisena ollut. Uutta toimintatapaa haettaessa ja vakiinnuttaessa kehittäjän mieli ei kyykähdä, vaikka matkalla haasteet ja ongelmat usein henkilöityvät.

Kehittäjä haluaa kehittää asioita yhdessä ja yhteisestä näkökulmasta, omaan napaan tuijottelu ei vie organisaatiota kokonaisuutena eteenpäin. Yhdessä tekeminen, porukan mukaan saaminen sekä työyhteisöjen rohkaiseminen motivoivat ja auttavat kehittäjää jaksamaan. Kehittäjällä on vahvat sosiaaliset taidot, koska tulevaisuus luodaan yhdessä ja sen luominen edellyttää vuorovaikutusta.

Kehittäjä osaa katsoa asioita etäältä. Koulutus, lukeminen, keskustelut ja vaihtelevat maisemat auttavat tässä. Lähtö maalikyliin tai metsän äärettömyys pitävät myös hapekkaana ja auttavat tajuamaan, että kaukaa näkee lähelle. Kehittäjä kantaa vastuun luomistaan todellisuuksista, mutta osaa myös suhteuttaa tekemänsä työn ja oman organisaationsa isompaan mittakaavaan. Kestävyysurheilun lisäksi kehittäjä onkin moniottelija.