Maailma muuttuu

Viime aikoina on lähestulkoon väsymiseen saakka saanut mediasta lukea, miten digitalisaatio ja robotisaatio muuttavat työtä ja ammatteja. Tähän blogiin olen koonnut mieleen jäävimpiä välähdyksiä näistä uutisista.

Teollisessa tuotannossa robotit ovat olleet jo pitkään arkipäivää. Uudessakaupungissa ne kokoavat taukoamatta autoja ja Kajaanissa ne tekevät mukisematta led – lamppuja meidän ihmisten valoksi ja iloksi.

Nyt sitten robotit ovat valtaamassa palvelualan tehtäviä. Viime syksynä Attendon hoivakodeissa koekäytettiin Lydia – hoivarobotti. Kuinkahan Lyyti mahtoi kirjoittaa tärkeääkin tärkeämmässä hoivatehtävässään? Saatikka suonen sisäiset antibiootit, niitäkin kuulemma annostelee robotti väsymättä, tarkasti ja turvallisesti. Entäpä robotisoidut proteesit inhimillistä elämää helpottamassa? Sekin kohta arkipäivää.

Ensimmäinen mieleen juolahtava pelko on, että robotisaatio vie meiltä pian kaikki työpaikat. Ennusteet työpaikkakadosta vaihtelevat laidasta toiseen. Kristallipalloa ei kannata jäädä kääntelemään ja ihmettelemään. Kehityspoluista pitää ottaa kaikki myönteinen irti.

Eihän Suomessa enää ole hevosvetoista puun korjuutakaan. Saatikka sitten että vuosisatoja sitten keksitty KehruuJenny olisi vienyt työpaikat. Teknologisia askelia on siis otettu ennenkin ja otetaan tästä eteenkin päin.

Monet asiantuntijat uskovat, että digitalisaation avulla kilpailukykymme lisääntyy. Joten saamapuolella ollaan. Uudet työt synnyttävät uutta työtä. Jämsän elinkeinoseminaarissa Esko Valtaojan lohdullinen sanoma oli, että Suomi menee sinne minne maailma menee ja että teknologia luo meille vaurautta ja vapautta. Parempaa elämää siis.

Niinpä suunnatkaamme silmämme kohti tulevaisuutta. Työpaikat eivät enää synny tuotantoon vaan sen ympärille. Eikä ns. rutiinitöitä pian ole olemassa. Elinvoiman kehittämisessä ei kannata tarrautua pelkästään tähän päivään ja olemassa olevaan elinkeinorakenteeseen. Katseen on oltava pitkällä tulevaisuuden vaihtoehtoisissa mahdollisuuksissa.

Luovuus, empatia ja asiantuntijuus. Näitä inhimillisiä voimavaroja tarvitaan edelleenkin. Näihin ei robotisaation hammas pure. Ainakaan toistaiseksi. Tosin Chicagon bioinsinöörit ovat jo kehittäneet härvelin, joka kykenee etukäteen laskelmoimaan ihmisen aikomukset 🙂

 

 

 

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Maailma muuttuu

  1. Kiitos blogista Auli. Hienoa, että herättelet lukijoita tulevaisuusajatteluun.

    Sitähän sanotaan, että 65 % nykyisistä peruskoululaisista työskentelee aikanaan sellaisessa ammatissa, josta ei vielä tiedetä. Ja vielä niin että useassa ammatissa ja epätyypillisinä työaikoina. Ajattelun avaruutta tarvitaan ja osaamisen päivittämistä sekä työntekijä, että esimiestasolle jotta selvitään tulevista haasteista. Jo kymmenen vuoden päästä työelämä on kovin eri näköinen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s