Kärkisija tilauksessa?

large-pile-of-books-isolated-on-white-sandra-cunninghamViimeisen parin viikon pääasiallinen työtehtäväni on ollut imuroida kirjoja ja pakata ne toimitettavaksi Jämsänkosken virastotalolle pääkirjaston tulevaan väistötilaan. Siinä sitä ehtii miettiä jos jonkinlaista. Tällä viikolla on käynyt mielessä myös omienkin kimpsujen ja kampsujen pakkaaminen.

Työporukan keskuudessa oli huolena, että tuleva väistö vähentää kirjaston käyttöä ja antaa kätevän syyn vähentää määrärahoja. Meille vakuuteltiin, että väliaikaiset järjestelyt eivät ole peruste moiselle. Huokasimme helpotuksesta

Emmepä osanneet arvata, että saisimme huokaista hyvin nopeasti uudelleen.

Sivistyslautakunnan talousarviokokouksesta tuli märkä rätti päin naamaa. Lautakunta esittää yhtenä tasapainotustoimenpiteenä kirjaston aineistomäärärahan vähentämistä 20 000 eurolla. Se ei ole suuri summa kaupungin budjetissa, mutta tarkoittaa näissä vähän pienemmissä rahoissa vajaata kolmannesta koko potista.

Samassa kokouksessa lautakunta palautti talousarvioon koulujen luokkatilojen siivouksen lisäyksen viiteen kertaan viikossa nykyisen kolmen kerran sijaan. Hintalappu sille on 83 000 euroa.

Voiko näitä asioita asettaa vastakkain? Voi ja ei voi.

Siivouksen taso lasku ja nousu näkyy koululaisille ja koulujen henkilökunnalle päivittäin. Aineistomäärärahan lasku näkyy sekin kirjaston käyttäjille kapeampana valikoimana ja entistä pidempinä varausjonoina. Se näkyy myös kouluissa. Kirjavinkkareilla on vähemmän vinkattavaa. Oikeastaan sen pitäisi näkyä niin, että kirjavinkkari tuo mukanaan laskun, jolla katettaisiin vähentyvää määrärahaa.

Väkisinkin mieleen hiipii, että meitä rangaistaan väistöstä. Sen suunnittelu on ollut ennakoitua vaikeampaa, koska virastotalo ei ole lähelläkään hyvää kirjastotilaa. Se on hyvä rakennus, mutta suunniteltu täysin toisenlaista toimintaa varten. Kantavuusongelmat ovat aiheuttaneet ammattilaisten tekemää suunnittelutyötä, joka on vienyt aikaa ja rahaa.

Viime vuonna Jämsän käytti aineistohankintaan kuudenneksi vähiten Suomen kunnista eli 4,29 euroa asukasta kohden. Jos lautakunnan suunnitelmat menevät läpi, ensi vuonna saavutamme kolmannen sijan.

Kirjakauppojen ja kirjankustantajien yhdistys Kirjakilta myöntää vuosittain palkinnon kunnalle, jonka kirjahankintamäärärahat asukasta kohden ovat maan pienimmät. Tällä menoa Jämsällä on hyvät mahdollisuudet saada tuo vähemmän himoittu palkinto.

Kaupungin työntekijänä, luottamusmiehenä ja valtuutettuna minun tehtävä on olla rakentava ja myönteinen. Tämän asian kohdalla en osaa olla niin hyvä ihminen. Voin toteuttaa yhden Jämsän uusista arvoista, eli avoimuuden. Olisin toivonut omalta hallintokunnaltani toisenlaista näkemystä kunnan käytetyimmän palvelun määrärahojen asettamisesta.

Seuraavatkin viikot minä imuroin kirjoja ja mietin maailman ja siinä sivussa Jämsän menoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s